Ammattilaisilla nyt yhteinen työväline, mutta uuden opettelu jatkuu
Uuteen Lifecare-järjestelmään on siirrytty vaiheittain ja viime viikonloppuna mukaan tulivat vielä erikoissairaanhoidon yksiköt sekä perusterveydenhuolto Pietarsaaressa, Luodossa, Pedersöressä, Uudessakaarlepyyssä ja Kruunupyyssä. Näissä kunnissa myös sosiaalihuollon palveluihin kuuluvat asumispalveluyksiköt, päivätoiminnan yksiköt, kotihoito, lapsiperheiden kotipalvelu ja perheasioiden sovittelu siirtyivät käyttämään uutta järjestelmää.
Käyttöönottoviikonloppu sujui päivystyksissä rauhallisesti.
– Ehkä jotkut potilaat panttasivat hoitoon hakeutumista viikonlopun, sillä nyt potilaita on tavallista maanantaita enemmän. Toimintamme on normaalia hitaampaa, sillä henkilöstö vielä totuttelee uuteen järjestelmään, joten ruuhkaa voi olla alkuviikosta, Malmin sairaalan päivystyksen osastonhoitaja Siv Käld-Aspfors kertoo.
Maanantai on ollut ruuhkainen myös koko aluetta palvelevassa hoidon tarpeen arvioinnissa. Jonotusajat voivat olla pitkiä, mutta akuutissa tilanteessa kannattaa jäädä jonottamaan.
Oirearvion voi täyttää myös osoitteessa omaolo.fi. Digitaalisen palvelun kautta saa arvion hoidon tarpeesta, voi saada tarvittaessa hoito-ohjeita ja tarvittaessa myös yhteyden hoitajaan.
Tiedonsiirrot jatkuvat huhtikuussa
Vähitellen sekä asiakkaiden asiointi että ammattilaisten työ sujuvoituu, kun ammattilaiset tottuvat uusiin työskentelytapoihin, eivätkä kuntakohtaiset järjestelmät rajoita asioiden hoitoa.
Tietohallintojohtaja Pia Haglund korostaa, että vaihdos uuteen järjestelmän ei ole vielä valmis.
– Tämä oli meillä tiedossa etukäteen, että tiedonsiirrot eli migraatiot ovat vaativa osa tätä siirtymää ja niiden valmistelu vie paljon aikaa. Osa tiedonsiirroista vanhoista järjestelmistä on edelleen kesken ja ne on tarkoitus saada valmiiksi huhtikuun aikana.
Siihen saakka osa terveydenhuollon ammattilaisista käyttää vanhoja järjestelmiä uuden rinnalla. Esimerkiksi vastaanottokäynti voi kestää tästä syystä tavallista pidempään.