Siirry sisältöön
Yleinen

Hallitus käsittelee ratkaisua ikäihmisten palveluiden jonoihin

Aluehallitus käsittelee maanantaina 31.8.2026 ehdotusta, jonka tavoitteena on parantaa ikäihmisten asumispalveluihin pääsyä. Muutoksessa vahvistetaan asumispalvelua ja muutetaan hoito-osastojen profiilia. Muutosten läpivienti edellyttää yhteistoimintaneuvotteluja.

Ehdotettu muutos jatkaa hyvinvointialueella tehtyä kehitystyötä, jossa asiakkaille olisi tarjolla palvelutarpeen mukaista hoitoa ja hoivaa. Muutoksen tavoitteena on, että ihmiset, joille on myönnetty paikka asumispalveluun, saisivat nykyistä nopeammin paikan. Tällä hetkellä yleislääketieteen osastoilla on asumispalveluun odottajia, joilla ei ole enää hoidollista tarvetta osastohoitoon.

– Muutos on suunniteltu asiakkaiden tarpeet edellä. Asumispalvelua on vahvistettava tässä osassa hyvinvointialuetta, koska jonot ovat olleet liian pitkiä. Ymmärrän henkilöstön huolen muutoksen alla. Tarkoitus on, että kaikilla on työpaikka myös muutoksen jälkeen, sanoo hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.

Tavoitteena ratkaista pullonkauloja

Muutoksessa erikoissairaanhoidon hoitopaikat vähenisivät ja tilalle avattaisiin uusi yleislääketieteen osasto. Samalla selvitetään erityisen hoivan ja hoidon paikkojen avaamista asiakkaille, joilla on dementiasairauteen liittyviä vaativia käytöshäiriöitä. Intervallipaikkoja järjesteltäisiin uudelleen siten, että niitä olisi 18 vähemmän kuin tällä hetkellä. Sen sijaan avattaisiin 34 uutta ympärivuorokautisen hoivan paikkaa.

–  Muutoksen tarkoituksena on ratkaista pullonkauloja erikoissairaanhoidon ja yleislääketieteen osastojen sekä asumispalveluiden välillä. Tarjoaisimme sitä palvelua, jota väestömme tarvitsee, sanoo ikäihmisten sektorijohtaja Heidi Kotanen.

Uudesta osastosta opetusosasto

Keskussairaalaan avattaisiin muutoksen myötä uusi yleislääketieteen opetusosasto. Sen tavoitteena on tukea moniammatillista oppimista kaksikielisessä toimintaympäristössä, kehittää opiskelijaohjausta ja lisätä kapasiteettia ottaa harjoittelijoita.

– Opetusosaston avaaminen vahvistaisi yhteistyötämme oppilaitosten kanssa. Osasto olisi myös ihanteellinen paikka kytkeä tutkimusta, kehittämistä ja innovaatiotoimintaa käytännön potilastyöhön, sanoo johtajaylihoitaja Marjo Orava.

Muutokset edellyttävät yhteistoimintaneuvotteluja

Hallitukselle esitettävät muutokset vaikuttavat noin 95 työntekijän ja viranhaltijan tehtäviin eri yksiköissä. Suunniteltujen muutosten vuoksi hallitukselle esitetään yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä.

– Neuvotteluissa on lähtökohtaisesti kyse toiminnan ja sitä kautta työtehtävien ja työpisteiden muutoksista. Tässä vaiheessa emme vielä pysty sanomaan, miten muutokset vaikuttavat henkilöstön määrään. Tavoitteemme on, että kaikille löydetään soveltuvat tehtävät muutoksen jälkeen, sanoo henkilöstöjohtaja Juha Suikkanen