Hoitotarvikejakelun tilaukset verkosta tai soittamalla uuteen palvelunumeroon
Pohjanmaan hyvinvointialueen hoitotarvikejakelulla on noin 25 000 asiakasta. Hyvinvointialueelle siirtymisen myötä on myös hoitotarvikejakelun toimintaa yhtenäistetty ja kehitetty vastaamaan joustavammin asiakkaiden tarpeisiin.
Koordinoiva osastonhoitaja Tomas Bodman kertoo, että yhä useampi asiakas tilaa hoitotarvikkeensa verkkopalvelusta.
– Kun tilaa hoitotarvikkeet palse.fi -palvelusta tai sovelluksesta, voi valita niiden toimituksen omaa kotia lähinnä olevaan postin pakettiautomaattiin tai asiointipisteeseen. Ne voi siis tilata ja noutaa silloin, kun se itselle parhaiten sopii, Bodman kertoo.
Jos pakettiautomaatti on täynnä, lähetys toimitetaan lähimpänä olevaan vapaaseen pakettiautomaattiin.
Inkontinenssi-, katetri-, avanne- ja insuliinipumpputuotteet tilataan edelleen suoraan toimittajalta. Tähän asiakas saa hoitotarvikejakelusta aina erikseen ohjeet. Myös nämä tuotteet toimitetaan lähimpään suoraan kotiin tai pakettiautomaattiin.
Kuntakohtaiset puhelinnumerot sekä sähköpostitilaukset poistuvat käytöstä lokakuun alussa.
– Yksi ja yhteinen numero palvelee kaikkia hoitotarvikejakelun asiakkaita Kruunupyystä Kristiinankaupunkiin. Verkosta tilaamalla saa asioida silloin, kun itselle sopii, mutta jos se ei onnistu, toki neuvomme ja autamme tekemään tilauksen puhelimitse.
Hoitotarvikejakelu Pohjanmaan hyvinvointialueella
Hoitotarvikkeita myönnetään pitkäaikaissairaiden hoitoon (yli 3kk jatkuvaan tarpeeseen) ja seurantaan, jonka tarkoituksena on tukea pitkäaikaissairaan selviytymistä kotona.
Terveydenhuollon ammattilainen määrittää hoitotarvikkeiden tarpeen, laatii hoitosuunnitelman ja tekee lähetteen. Hoitotarvikkeet ovat maksuttomia.
Hoitotarvikkeet jaetaan Pohjanmaan hyvinvointialueen kriteerien mukaan, jotka on päivitetty yhtenäisiksi.
Hoitotarvikkeisiin kuuluvat pääasiassa diabetes- dialyysi-, hengitys-, avanne- sekä inkontinenssituotteet.
Hoitotarviketilaukset 1. lokakuuta alkaen
- palse.fi -portaalin kautta
- suoraan toimittajalta hoitotarvikejakelusta saamiesi ohjeiden mukaan
- soittamalla hoitotarvikejakeluun 06 218 2255. Puhelinaika tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9-10. Arkipyhinä suljettu.
Artikkelin kuvassa ovat sairaanhoitaja Gunilla Sjöblom ja materiaalikoordinaattori Marjo Puisto hoitotarvikejakelun varastolla. Yhdessä kollegoidensa kanssa he neuvovat asiakkaita, ottavat vastaan tilauksia ja lähettävät hoitotarvikkeita.