Siirry sisältöön
Yleinen

Hyvinvointialueen laskutuksessa ongelmia

Pohjanmaan hyvinvointialue ei ole kevään aikana pystynyt lähettämään laskuja suunnitellussa aikataulussa. Osassa laskuja on virheitä.

Ongelmien juuret johtavat uuden asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttöönottoon. Osittain ongelmat ovat liittyneet järjestelmien väliseen tiedonsiirtoon. Ongelmien pääsyy on puutteellinen ohjeistus ja osaaminen järjestelmien käytössä. Henkilöstölle on järjestetty ja järjestetään koulutusta siihen, miten erilaiset käynnit kirjataan uudessa järjestelmässä niin, että ne siirtyvät oikein laskutukseen.

Uuden järjestelmän käyttöön ottaminen on ollut merkittävä muutos. Laskutuksen haasteisiin varauduttiin myös etukäteen ja laskutuksessa on pidetty suunniteltuja taukoja.

Virheitä laskujen sisällössä

Tyypillinen esimerkki virheestä laskulla on, että kotihoidon käynti on merkitty tilapäiseksi kotihoidoksi, vaikka palvelu on jatkuvaa. Asiakkaille on lähtenyt laskuja lääkärikäynneistä tilanteissa, joissa kyseessä on hyvinvointialueen sisäinen konsultaatio, tai lääkäri on uusinut asiakkaan reseptin.

–  Jos laskulla on virhe, pyydämme asiakasta ottamaan yhteyttä palvelun tai hoidon antavaan yksikköön. Vaihde ja vaihteen chat auttavat tarvittaessa löytämään oikean yhteystiedon, sanoo maksuyksikön päällikkö Christine Widd.

Laskulle saa tarvittaessa lisää maksuaikaa, kun tilannetta selvitetään.

Viivettä erikoissairaanhoidon laskuissa

Uuden asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttöönoton yhteydessä laskutuksessa pidettiin suunniteltuja taukoja.

Erikoissairaanhoidon laskutus kevään osalta on saatu käyntiin, ja tällä hetkellä lähetetään laskuja huhtikuun käynneistä. Synnytys- ja naistentautien osaston ja psykiatristen osastojen laskutusta ei ole vielä voitu aloittaa kevään osalta.

– Tavoitteemme on kuroa viive umpeen elokuun loppuun mennessä ja päästä syyskuun alussa reaaliaikaiseen tilanteeseen, jossa laskut lähetetään noin kahden viikon sisällä, sanoo Christine Widd.

Asiakkaan ei tarvitse soittaa puuttuvan laskun perään. Laskut lähetetään mahdollisimman pian. Jos laskuja kasautuu, voidaan niiden maksamisesta sopia maksusuunnitelma.

Osa laskutuksesta toimii normaalisti: esimerkiksi asumisyksiköiden, yleislääketieteen hoito-osastojen sekä suun terveydenhuollon laskutus toteutuu ajallaan. Silti laskuissa voi kuitenkin olla satunnaisia virheitä, koska virheiltä ei voida koskaan täysin välttyä.

– Pyydämme anteeksi tilanteen asiakkaillemme aiheuttamaa vaivaa, sanoo hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.

Asiakas, toimi näin:

  • Sinun ei tarvitse soittaa puuttuvan laskun perään, laskutuksessa on viivettä
  • Jos tarvitset laskulle maksuaikaa, ota yhteyttä puh. 06 213 1880, puhelinaika arkisin klo. 10-12 tai sähköpostilla asiakaslaskutus@ovph.fi
  • Jos laskussasi on virhe, ota ensisijaisesti yhteyttä hoito- tai palveluyksikköön. Löydät yhteystiedot kutsukirjeestäsi. Voit myös kysyä yhteystietoja vaihteesta puh. 06 218 1111 tai vaihteen chatistä