Siirry sisältöön
Yleinen

Ikäihmisten oma ääni kuuluviin toimintakyvyn arvioinnissa

Ikäihmiset voivat nyt arvioida toimintakykyään verkossa täytettävän lomakkeen avulla. Terveyden, kivun, liikkumisen, ravitsemuksen ja sosiaalisten suhteiden pohtiminen voi motivoida muutoksiin arjessa.

Iäkkäiden toimintakykyä arvioivat usein läheiset ihmiset ja huoliin saatetaan lähteä etsimään vastauksia ensin terveydenhuollosta eikä seniorilta itseltään.
– Haluamme tukea ikäihmisiä toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Kaikki lähtee siitä, että arvioidaan tämän hetkinen tilanne, nimenomaan ikäihmisen itsensä kertomana ja kokemana, kertoo RAI-asiantuntija Ann-Sofi Larsson.

Toimintakykyä kannattaa tarkastella erityisesti, jos on lopettanut aiemmin tärkeältä tuntuneita harrastuksia, yhteydenpito perheeseen ja ystäviin vähentynyt tai arjen askareet tuntuvat raskaammilta kuin ennen.
– Taustalla voi olla esimerkiksi vaikeutta osallistua keskusteluihin huonon muistin tai kuulon vuoksi. Ulkoilua saatetaan välttää, koska pelätään kaatumista, sanoo Larsson.

Iäkkäille tarjolla useita matalan kynnyksen palveluita

Lomakkeen täyttäminen ei tarkoita automaattisesti palvelutarpeen arviointia tai yhteydenottoa ammattilaiselta. Palveluihin täytyy edelleen hakeutua itse, jos kokee että omat keinot eivät riitä hyvinvoinnin edistämiseen.
– Esimerkiksi apuvälinepalvelu, kotikuntoutus, seniorineuvola ja muistipoliklinikka tarjoavat tukea toimintakyvyn ylläpitoon. Jos on täyttänyt lomakkeen, on hyvä antaa ammattilaiselle lupa tarkastella vastauksia, vinkkaa Larsson.

Luvan myötä hyvinvointialue voi käyttää vastauksia myös anonyymisti palveluiden kehittämiseen sekä yhteistyössä kuntien kanssa.
– Lomake on käytössä ihan koko Pohjanmaalla ja tulen mielelläni esittelemään sitä, vaikkapa yhdistysten tapaamisiin, Larsson kertoo.