Siirry sisältöön
Kehittäminen

Liikkuva sairaala vie päivystyksellistä hoitoa asumisyksiköihin ja kotihoidon asiakkaille nyt myös alueen pohjoisosissa

Kolme sairaanhoitajaa seisoo pakettiauton vieressä. Yhdessä hoitotarvikereppu selässä, yhdellä on käsi auton oven kahvalla ja maassa heidän edessään on suuri, vedettävä hoitotarvikelaukku.
Päivystyksellistä tukea kotihoitoon ja asumisyksiköihin saa nyt myös hyvinvointialueen pohjoisissa osissa, kun päivystyksen liikkuva yksikkö aloitti toimintansa Pietarsaaressa, Pedersöressä, Kruunupyyssä, Luodossa ja Uudessakaarlepyyssä 16.9.2024.

Malmin päivystyksen kokeneet sairaanhoitajat työskentelevät liikkuvassa sairaalassa joka päivä klo 13–20.30 ainakin loppuvuoden ajan. Kokemusten perusteella tarkastellaan, millaisiin aikoihin juuri Malmin päivystyksen alueella on tarvetta viedä päivystyksen osaamista asumispalveluyksiköihin ja kotihoitoon.

– Liikkuva sairaala on ammattilaistemme käytössä oleva tuki eli alueen asukkaat eivät itse voi soittaa sairaanhoitajaa apuun. Liikkuvan sairaalan koordinaattori tekee myös puhelimitse hoidon tarpeen arviointia ja aina ei välttämättä ole tarvetta lähteä kohteeseen, kertoo akuuttisairaalan päivystyksellisten palvelujen ylihoitaja Saija Seppelin.

Viisi naista seisoo käytävällä, jossa on keltaiset seinät. Neljällä naisista on yllään liikkuvan sairaalan hoitajan työasuun kuuluva vihreä takki, jonka olkapäillä on kirkkaan keltaista.
Pietarsaaren Malmin päivystyksen osastonhoitaja Siv Käld-Aspfors (kuvassa oikealla), koordinoiva sairaanhoitaja Diana Kass sekä sairaanhoitajat Jenny Eriksson, Leena Ljung ja Lilian Asplund kävivät syyskuun alussa Vaasassa perehtymässä liikkuvan sairaalan toimintaan ja sovittamassa uusia työvaatteita.

Liikkuvan sairaalan toiminta alkoi kokeiluna viime syksynä ilta- ja yöaikaan Vaasa-Mustasaari alueella. Sittemmin toiminta laajeni myös Laihialle ja on nykyisellään tällä alueella ympärivuorokautista viikon jokaisena päivänä.

– Pietarsaaressa liikkuvan sairaalan hoitajat sekä koordinoivat sairaanhoitajat tukevat paitsi kotihoitoa ja asumispalveluita, myös Malmin vuodeosastoja aivan kuten liikkuva sairaala Vaasassa tukee yleislääketieteen osastoja, kertoo projektipäällikkö ja ensihoidon kenttäjohtaja Vesa Aro.

Kolme sairaanhoitajaa seisoo pakettiauton vieressä. Yhdellä on hoitotarvikereppu selässä, yhdellä on käsi auton oven kahvalla ja maassa heidän edessään on suuri, vedettävä hoitotarvikelaukku.
Liikkuvan sairaalan hoitajat tunnistaa vihreistä työvaatteista. Pietarsaaren Malmin päivystyksen sairaanhoitajat Jenny Eriksson, Leena Ljung ja Lilian Asplund ovat innoissaan uusista työtehtävistä ja iloisia siitä, että päivystyksen toimintaa kehitetään.

Tästä on kyse:

  • Kotihoidossa ja asumispalveluissa työskentelevät hoitajat voivat soittaa liikkuvan sairaalan kokeneelle sairaanhoitajalle. Puhelun perusteella sairaanhoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin ja ajaa tarvittaessa potilaan luokse antamaan päivystystason hoitoa. Tällöin ei välttämättä tarvita ambulanssia eikä potilaan tarvitse käydä yhteispäivystyksessä.
  • Liikkuvan sairaalan sairaanhoitajalla on mahdollisuus esimerkiksi verikokeiden ottamiseen asiakkaan luona. Palvelu ei kuitenkaan korvaa ensihoitoa. Hätätilapotilaista kotihoito ja asumispalvelut jatkossakin soittavat suoraan hätänumeroon.
  • Liikkuva sairaala voi antaa asiakkaille sellaista hoitoa, joka muuten vaatisi käynnin päivystyksessä. Tällaisia ovat esimerkiksi suonensisäinen antibioottihoito ja haavojen liimaus.
  • Hoito suunnitellaan ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä, etäyhteyden avulla, joko asiakkaan oman vastaavan lääkärin tai yhteispäivystyksen lääkärin kanssa. Kotona annettavaa hoitoa voi jatkossa antaa kotisairaalan hoitaja.
  • Liikkuva sairaala tukee erityisesti ikäihmisten kotona asumista, antaa päivystyksellistä hoidon tukea ammattilaisille, sekä osaltaan vähentää yhteispäivystyksen kuormitusta.