Lintuinfluenssarokotteita tarjotaan riskiryhmiin kuuluville

Päivitetty 25.7.2024
Mitä rokotteella ehkäistään?
Rokotuksilla pyritään suojaamaan altistumisvaarassa olevia henkilöitä lintuinfluenssaviruksen aiheuttamalta vakavalta taudilta. Rokotuksilla pyritään myös torjumaan viruksen muuntumista ihmisestä toiseen tarttuvaksi virukseksi ja siten epidemian ja pandemian syntyä.
Rokotteen teho ja turvallisuus
Käytettävä rokote on Zoonotic Influenza Vaccine Seqirus, joka on saanut myyntiluvan EU:ssa huhtikuussa 2024. Rokote on valmistettu mukauttamalla aiemmin käytettyä lintuinfluenssarokotetta siten, että se paremmin vastaisi Euroopassa vuonna 2023 esiintynyttä viruslinjaa.
Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta, jotka annetaan vähintään 3 viikon välein. Arvio rokotteen tehosta ja turvallisuudesta perustuu eläinkokeisiin sekä samankaltaisella H5N1-rokotteella eläimillä ja ihmisillä tehtyihin tutkimuksiin. Tutkimuksissa rokotteen on todettu muodostavan hyvän suojan lintuinfluenssavirusta vastaan. Rokote ei sisällä eläviä taudinaiheuttajia. Raskaana olevien rokottamista voidaan harkita tapauskohtaisesti.
Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat pistospaikan paikallisoireet sekä ohimenevät yleisoireet, kuten lihaskipu, päänsärky ja väsymys. Vakavia haittavaikutuksia ei tutkimuksissa ole todettu.
Kenelle rokotteita suositellaan?
Lintuinfluenssarokotteita suositellaan seuraaville riskiryhmille:
- Henkilöt, jotka ovat kosketuksissa turkiseläimiin turkistarhoilla.
- Siipikarjan parissa työskentelevät henkilöt, jotka ovat kosketuksissa siipikarjaan (ei kuitenkaan teurastamotyöntekijät)
- Henkilöt, jotka osallistuvat sairaiden ja kuolleiden lintujen ja eläinten käsittelyyn ja hävittämiseen sekä tilojen puhdistamiseen, esimerkiksi eläinperäisten sivutuotteiden käsittelylaitoksissa työskentelevät henkilöt
- Lintujen rengastajat
- Henkilöt, jotka työskentelevät luonnonvaraisia lintuja hoitavissa lintuhoitoloissa.
- Kotieläinpihojen ja lintutarhojen henkilöstö
- Virkaeläinlääkärit.
- Laboratoriotyöntekijät, jotka käsittelevät lintuinfluenssavirusta tai sitä mahdollisesti sisältäviä näytteitä.
Lue lisää lintuinfluenssarokotteesta THL:n sivuilla
Ajanvaraus ja rokotuspisteet
Uusikaarlepyy, Pietarsaari, Pedersöre, Luoto ja Kruunupyy
Ajanvaraus: ma, ke ja pe klo 8-12, puh. 06 781 0330.
Rokotuspaikka: Mathesiuksenkatu 9, 66900 Uusikaarlepyy
Mustasaari, Vöyri ja Oravainen
Ajanvaraus: ma-pe klo 8–14 puh. 06 218 9000.
Rokotuspaikka: Mustasaaren terveyskeskus, Vanha Karperöntie 17 B, 65610 Mustasaari
Vaasa, Laihia ja Vähäkyrö
Ajanvaraus: ma-pe klo 8–14 puh. 06 218 9000.
Rokotuspaikka: Hietalahdenkatu 2-4, H-talo, 1. krs, 65100 Vaasa
Maalahti, Korsnäs ja Närpiö
Ajanvaraus: ma-pe klo 8–14 puh. 06 218 9000.
Rokotuspaikka: Maalahti-Korsnäsin terveyskeskus, Tamppitie 2, 66100 Maalahti
Kristiinankaupunki ja Kaskinen
Ajanvaraus: ma-pe klo 8.30-9.30 puh. 06 218 6012.
Rokotuspaikka: Kristiinankaupungin neuvola, Perhekeskus, Lapväärtintie 10, 64100 Kristiinankaupunki