Siirry sisältöön
Yleinen

Nykyisille siivous- ja ruokapalveluiden tuottajille vielä mahdollisuus

Kuvituskuva
Aluehallitus päätti antaa hyvinvointialueelle ruoka- ja siivouspalveluita tuottaville in-house-yhtiöille mahdollisuuden osoittaa kykynsä kustannusten alentamiseen. Arvio toteutuneista säästöistä tehdään 30.7.2026 jälkeen.

Aluehallitus edellyttää in-house-yhtiöiltä konkreettisia toimia kustannusten alentamiseen. Kustannustason edellytetään vuonna 2026 laskevan 3,6 miljoonaa euroa ja vuonna 2027 vielä 1,5 miljoonaa euroa. Toisaalta hyvinvointialueella määritellään uudelleen odotettu palvelutaso ja tällä haetaan vielä 900 000 euron säästöä. Nykyisellään ruoka- ja siivouspalvelut muodostavat 34,1 miljoonan euron kokonaisuuden. Ruokapalveluiden talousarvio vuodelle 2025 on 16,7 miljoonaa euroa ja siivouspalveluille 17,4 miljoonaa euroa.

– Nykyisellä järjestelyllä jatkaminen on meille toiminnan näkökulmasta riskittömin muutos ja siksi hyvä asia. Yhtiöiltä vaaditaan kuitenkin todellisia muutoksia arviointiaikana, sanoo hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen

Yhtiöt ovat hyvinvointialueen kanssa käytyjen keskustelujen myötä vakuuttaneet olevansa sitoutuneita etsimään toiminnastaan säästöt.

Kinnunen muistuttaa, että toimivat ruoka- ja siivouspalvelut ovat erittäin tärkeitä asiakkaille ja hyvinvointialueen toiminnalle.

– Ostopalveluista tehtävät säästöt tarkoittavat sitä, että vastaavaa säästösummaa ei tarvitse löytää palveluista tai palveluverkosta, sanoo Kinnunen.

Muutosta tukemaan nimitetään ohjausryhmä. In-house-yhtiöistä Stöd Botniaa kehotetaan laajentamaan asiakaskuntaansa sillä tällä hetkellä hyvinvointialue ostaa 95 % yhtiön palveluista. Hyvinvointialue taas määrittelee palvelutason ja ottaa uudet palvelutasokuvaukset käyttöön 1.10.2025 mennessä. Hyvinvointialue vahvistaa samalla omaa osaamistaan palveluiden tilaajana.

Hallintosääntöä hienosäädetään

Hyvinvointialueen hallintosääntöön ehdotetaan muutoksia sen kokemuksen perusteella, jota on saatu ensimmäisten toimintavuosien aikana. Muutoksia on tehnyt parlamentaarinen työryhmä. Ehdotetuilla muutoksilla halutaan keventää byrokratiaa.

Yksi hallintosääntöön ehdotettava uudistus on, että hallituksen puheenjohtajalla olisi jatkossa mahdollisuus niin halutessaan ja valtuuston päätöksellä työskennellä osa-aikaisesti. Ehdotettu muutos on kustannusneutraali, mutta tunnistaa sen, että hallituksen puheenjohtajan tehtävä vie huomattavan määrän aikaa.

Joidenkin jaostojen ja lautakuntien jäsenmäärään ehdotetaan vähennystä ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaoston tehtävät siirretään aluehallitukselle.

Nykyistä asukkaiden osallistumisen mallia halutaan muuttaa ketterämmäksi. Nykyisin hyvinvointialueella on toiminut lakisääteisten vaikuttamistoimielinten lisäksi neljä asiakasraatia: lasten, nuorten ja perheiden raati, työikäisten raati, ikäihmisten raati sekä monikulttuurinen raati. Ne on koettu osittain päällekkäisiksi vanhusneuvoston, vammaisneuvoston ja nuorisovaltuuston kanssa, jotka edelleen jatkavat toimintaansa. Erilliset asiakasraadit muutetaan asukaspaneeliksi, joka käsittelee esimerkiksi kansalaisten tai valtuutettujen ehdottamia aiheita ja antaa suosituksia päätöksentekoon. Myös digitaalisen osallistumisen mahdollisuuksia voidaan samalla parantaa.