Siirry sisältöön
Yleinen

Opetusklinikka NoVa tarjoaa matalan kynnyksen apua ja tukea hyvinvointiin ja terveyteen

Opetusklinikka NoVa avaa ovensa 16.9.2024 klo 9 Palosaarella Vaasassa. Klinikalla tarjotaan matalan kynnyksen apua ja tukea esimerkiksi mielen hyvinvointiin ja elintapoihin. Klinikalla työskentelevät Vaasan ammattikorkeakoulujen (VAMK ja Novia) sosiaali- ja terveysalan opiskelijat hyvinvointialueen ammattilaisen valvonnassa. Klinikalle ovat tervetulleita kaikki yli 18-vuotiaat Pohjanmaan asukkaat.

Opetusklinikalla pyritään tarjoamaan asukkaille helposti saatavilla olevaa palvelua valjastamalla ammattikorkeakouluissa oleva taito ja osaaminen tiiviimmäksi osaksi alueen hyvinvointipalveluja.

– Ammattikouluissa vastaavanlainen toiminta on jo vakiintunut osa opintojen toteuttamista esimerkiksi parturi-kampaaja- tai kosmetologilinjan puolella. Nyt pyrimme käynnistämään hieman vastaavanlaista palvelua, jolla tuetaan asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä, kertoo VAMKin lehtori Karina Björninen.

Klinikalla voi poiketa ilman ajanvarausta

Klinikan toiminta keskittyy matalan kynnyksen auttamiseen ja painopiste on ennaltaehkäisyssä. Klinikan asiakkaaksi voi tulla, jos kokee tarvitsevansa tukea mielen hyvinvointiin tai ohjausta parempiin elintapoihin. Lisäksi on mahdollista tulla tarkistamaan omat verensokeriarvot sekä verenpaineet. Opiskelijat myös ohjeistavat hyvinvointialueen digitaalisten palveluiden käytössä.

– Tämä on uusi tapa tarjota palveluita hyvinvointialueen asukkaille, toivomme sen parantavan palveluiden saatavuutta. Klinikalla asiointi ei edellytä asiakas- tai potilassuhdetta, jolloin asiakkaaksi tuleminen on erityisen helppoa, kuvaa projektipäällikkö Mari Viljamaa.

Asiakas voi varata klinikalle joko henkilökohtaisen vastaanottoajan soittamalla klinikalle tai poiketa ilman ajanvarausta. Asiointi on maksutonta. Opetusklinikka on auki ma–ti sekä to–pe klo 9–11.30 ja 12.30–15, ja se sijaitsee Palosaarella VAMKin ja Novian korkeakoulutilassa Aleressa osoitteessa Wolffintie 31, Vaasa.

– Toivomme, että klinikalle tullaan rohkeasti, jos avun ja tuen tarvetta ilmenee. On kuitenkin tärkeä huomioida, että klinikalla ei hoideta sairauksia tai tehdä diagnooseja. Tervetuloa pistäytymään ja tarkistuttamaan esimerkiksi oma verenpaine, kannustaa projektipäällikkö Jessica Nygård.

Euroopan unionin rahoittama - NextGenerationEU