Palveluille etsitään uusia tiloja Vaasassa
Hyvinvointialue ei saa vuodenvaihteen jälkeen vuokrata kiinteistöjä suoraa kunnilta kuin erityistapauksissa. Sen sijaan kuntien tulisi yhtiöittää ne kiinteistöt, joita se vuokraa hyvinvointialueelle. Vaasan kaupunki on tehnyt päätöksen, ettei se tule yhtiöittämään kiinteistöjä. Osassa kiinteistöjä hyvinvointialue voi kuitenkin jatkaa vuokralaisena ainakin lyhyen aikaa.
Muutto pois Tammikaivon alueelta jatkuu
Esimerkiksi terveysasema ja vuodeosastot ovat muuttaneet pois Tammikaivon alueelta, mutta siellä on edelleen neuvolatoimintaa, diabetesvastaanotto, seniorivastaanotto ja muistipoliklinikka, terapia- ja psykologipalveluita, suun terveydenhuollon palveluita, vainajien säilytystä sekä arkisto. Näille toiminnoille etsitään uusia tiloja, mutta nykyistä vuokrasopimusta voidaan jatkaa vielä alkuvuonna, jotta sopivat tilat löydetään. Palveluiden muutoista tiedotetaan erikseen, kun niistä tiedetään.
Uusia, korvaavia tiloja etsitään ja suunnitellaan palvelut ja asiakkaiden tarpeet edellä.
– Uusien tilojen löytäminen ei ole helppoa, sillä tilojen pitää olla asiakkaillemme helpossa paikassa mutta myös soveltua toiminnalle ja palvelulle, sanoo sektorijohtaja Pia-Maria Sjöström.
Seuraavien kiinteistöjen ja palveluiden toimintaan ei muutosta
- Pääpaloaseman vuokrasopimusta voidaan jatkaa, kunnes uusi paloasema valmistuu.
- Vaasanpuistikon hammashoitolan toiminta voi jatkua tutussa paikassa.
Seuraavia palveluita halutaan jatkaa, mutta ratkaisu ei ole vielä varmistunut
- Nuorisoasema Klaaran tilat ovat myynnissä, joten sen toiminta voinee jatkua nykyisessä paikassa uudella vuokranantajalla.
- Vähäkyrön hyvinvointiasemalla halutaan jatkaa toimintaa, mutta asian ratkaisu on vielä kesken. Hyvinvointialue vuokraisi osan kiinteistöstä.
- Ristinummen hammashoitolan ja neuvolan toimintaa haluttaisiin jatkaa, mutta asian ratkaisu on vielä kesken. Samassa kiinteistössä on kaupungin nuorisotoimintaa.
– Sopimusasiat näissä kiinteistöissä ovat vielä kesken. Toimintaa halutaan jatkaa, mutta kerromme avoimesti, että asiaa ei ole vielä loppuun saakka ratkaistu, sanoo Sjöström.
Asumisyksiköiden pysyvyys halutaan varmistaa ja ostamista harkitaan
Hyvinvointialue vuokraa Vaasassa asumisyksikköjä sekä Vaasan kaupungilta että Pikipruukilta. Pikipruukilta hyvinvointialue voi jatkossakin vuokrata. Nyt hyvinvointialueen aluehallitukselle ehdotetaan vaihtoehtoa, että hyvinvointialue ostaisi asumisyksiköiden tilat, jotka Vaasan kaupunki omistaa. Näihin kuuluvat lastensuojelun yksiköt Omakoti, Kortteeri ja Mäntykoti, vammaispalveluiden asumisyksiköt Kivikoto ja Purohovi sekä päivätoimintayksikkö Majakka, sekä päihdekuntoutujien asumisyksiköt Aaltokoti ja Silmukoti. Myös Vähäkyrön paloaseman ostaminen voisi olla mahdollinen.
– Asumisyksiköt ovat ihmisten koteja ja niistä haluamme pitää kiinni, sanoo Sjöström.
Näiden kiinteistöjen ostaminen olisi perusteltua, koska soveltuvia, korvaavia kiinteistöjä niissä asuvien ihmisten kodeiksi tai päivätoimintaan on vaikea löytää. Hyvinvointialue omistaa vastaavia kiinteistöjä muissa kunnissa sekä Vaasan Sundomissa ja Vähäkyrössä.
Hyvinvointialue tiivistää tilojen käyttöä
Vuokra- ja tilakustannukset ovat yksi hyvinvointialueen suurimmista menoeristä. Säästöjä pyritään löytämään näistä kuluista, koska sillä voidaan pienentää palvelutuotantoon kohdistuvaa säästöpainetta. Esimerkiksi hallinnon henkilöstöä on siirtynyt omista huoneista tiiviimpiin avokonttoritiloihin. Sosiaalihuollon palveluita on edelleen monessa kunnassa kuntien hallintorakennuksissa ja näillekin palveluille etsitään korvaavia tiloja, joissa olisi tiiviimpi kytkös hyvinvointialueen muihin palveluihin.