Päivätoiminta
Päivätoiminnassamme järjestetään monipuolista toimintaa, jonka tavoitteena on tukea iäkkäiden hyvinvointia ja omatoimisuutta sekä lisätä sosiaalista kanssakäymistä.
Päivätoimintamme on suunnattu kotona asuville yli 65-vuotiaille, joiden fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on alentunut tai vaarassa alentua.
Päivätoimintamme soveltuu sellaisille henkilöille, jotka eivät pysty tai jaksa osallistua kodin ulkopuolisiin toimintoihin. Taustalla voi olla mm. yksinäisyyttä, masentuneisuutta tai tarvetta sosiaalisille kontakteille.
Päivätoimintaamme haetaan hakemuksella. Hakemuksen voi täyttää joko itse, omainen tai esim. sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö. Lomakkeestamme löytyy osoitetiedot lähettämistä varten.
Toimintamme tarkoituksena on tukea kotona asuvia ikäihmisiä sekä heidän omaisiaan. Tavoitteenamme on tukea ikääntyneen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä edistää heidän kotona asumiseen liittyviä tiedollisia ja taidollisia valmiuksia. Päivätoimintamme avulla tuetaan myös omaishoitajien jaksamista tarjoamalla heille omaa aikaa sekä mahdollisuutta virkistymiseen ja lepoon.
Päivätoimintamme ohjelmaan kuuluu monipuolista kuntouttavaa ryhmätoimintaa, ruokailua ja ulkoilua. Teemme myös ajoittain matkoja erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Näistä tulee mahdollisesti erillinen osallistumismaksu. Kylvetyspalveluita tarjoamme vain erityistarpeesta.
Yhteystiedot
Azalea – päiväkeskus muistisairaille
Castréninkatu 5 C
Pl 111, 68601 Pietarsaari
Avoinna arkisin klo 10-14.15
Ruotsinkielinen ryhmä: tiistaisin, torstaisin ja joka toinen perjantai (parittomat viikot)
suomenkielinen ryhmä: maanantaisin, keskiviikkoisin ja joka toinen perjantai (parilliset viikot)
040 805 1574
040 805 1568
Daglunden päiväkeskus
Fagernäsintie 9, 68570 Luoto
Avoinna maanantai-torstai klo 9-14
044 721 7511
Lyo päiväkeskus
Skrufvilankatu 8, 68910 Pännäinen
Avoinna arkisin klo 10 – 15
Ilmoittautuminen edellispäivänä tai viimeistään saman päivän aamuna klo 8:00 – 9:00
06 785 0230
050 528 8050
Anne Kotiranta 040 504 2534
Heidi Furcht puh. 050 558 7130
Stina Nyman 040 5874 870
Ellinor Engblom 050 3471 331
Vitsippan 040 175 8660
Tuire Pussinen 050 548 9553
Ulrika Häggström 050 441 4847
Puhelinaika arkisin klo 8-10
Lilli Groop 050 345 4947
Tea Hagström puh. 040 525 4015
Helmen Hetki
Ilmainen seniorikerho Vaasassa. Helmen Hetki on avoinna maanantaista keskiviikkoon klo. 10-14. Ajanvaraus ja yhteystiedot 040 645 8656.