Pietarsaaren vaativan kuntoutuksen osasto sai kinestetiikan laatusertifikaatin

Suomen Kinestetiikkayhdistys ry on myöntänyt sertifikaatin Pohjanmaan hyvinvointialueen Pietarsaaren vaativan kuntoutuksen osastolle (VAKU) tunnustuksena siitä, että sen toiminta ja palvelut täyttävät valtakunnalliset kinestetiikan laatuyksikön kriteerit. Pietarsaaren VAKU on toinen erikoissairaanhoidon yksikkö Suomessa, jolle sertifikaatti on myönnetty. Vaasan vaativan kuntoutuksen osastolle myönnettiin kinestetiikan laatusertifikaatti ensimmäisen kerran vuonna 2021.
– Kinestetiikka hyödyntää luonnollisia liikeratoja ja potilaan liikkumiskykyä. Potilaan ja ammattilaisen vuorovaikutus korostuu ja työskentelytapa on sellainen, josta on hyötyä molemmille. Se, että vaativan kuntoutuksen henkilökunta on panostanut tämän käyttöön päivittäisessä työssä, on fantastisen hienoa ja he ovat tunnustuksensa arvoisia, kehuu erikoissairaanhoidon hoito-osastojen ylihoitaja Johanna Syrén.
– Olemme aloittaneet työn sertifikaatin saamiseksi jo kolme vuotta sitten. Koko yksikön henkilökunta on alusta lähtien ollut sitoutunut tähän, osastonhoitaja Jeanette Wargh kertoo.
Kuntoutusta kaikenikäisille
Osastolla on 15 potilaspaikkaa ja siellä kuntoutetaan kaikenikäisiä, nuorin asiakas on ollut 16- ja vanhin 100-vuotias. Kuntoutettavana voi olla esimerkiksi tekonivelleikkauksesta toipuvia, aivohalvauksen tai selkäydinvamman saaneita tai onnettomuudessa loukkaantuneita.
– Kinestetiikassa ja kuntoutuksessa on melko samat periaatteet, joten työtapa ei ole juurikaan muuttunut, mutta nyt olemme tietoisempia siitä mitä teemme, Wargh sanoo.

Kinestetiikka on paljon muutakin, kuin potilaan liikkumisessa avustamista. Jokaiselle potilaalle tehdään oma suunnitelma ja tavoitteita arvioidaan päivittäin.
– Ruokasalissa syöminen on tavoite kaikille, sillä sosiaalinen kanssakäyminen on hyvin tärkeää, mutta joskus se ei onnistu, jos vointi on huono eri syistä. Tavoitteet asetetaan potilaan omien kykyjen pohjalta: mitä on tärkeää saavuttaa, jotta esimerkiksi kotiin pääsee takaisin? Tällöin tavoitteena voi olla esimerkiksi ruokasalissa syöminen tai vessaan käveleminen pyörätuolilla liikkumisen sijaan.
Yhteisesti sovitut toimintatavat ja kuntoutuksen tavoitteet otetaan huomioon jokaisessa kohtaamisessa.
– Moniammatilliset yhteistyöpalaverit, joihin osallistuu sairaanhoitaja, osastonhoitaja, lähihoitaja ja fysioterapeutti, ovat tärkeitä. Näin jokaisella potilaan kanssa työskentelevällä on samat tiedot ja yhteisesti sovitut toimintatavat ja kuntoutuksen tavoitteet otetaan huomioon jokaisessa kohtaamisessa, kertovat Wargh, fysioterapeutti Krista Piironen ja lähihoitaja Juliana Fagerholm.