Siirry sisältöön
Yleinen

Potilas- ja sosiaaliasiavastaavien toiminnan selvitys vuodelta 2025 on julkaistu

Potilas- ja sosiaaliasiavastaavat kokoavat vuosittain selvityksen, jossa seurataan potilaan ja asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä. Asiavastaavat ohjaavat ja neuvovat asiakkaita ja potilaita sekä henkilökuntaa asiakkaan ja potilaan oikeuksien toteuttamisessa.

Pohjanmaan hyvinvointialueen asiavastaavat palvelevat Pohjanmaan alueen julkisissa ja yksityisissä palveluissa asioineita asiakkaita.

Sosiaali- ja potilasasiavastaavat tilastoivat yhteydenottojen sisältöä asiakkaan kertomuksen pohjalta, ja näin tilastot kuvaavat asiakkaiden mielipidettä saadusta palvelusta ja hoidosta.

Potilasasiavastaava

Potilasasiavastaavaan otettiin yhteyttä vuoden 2025 aikana 1179 kertaa. Vuonna 2024 yhteydenottoja oli 1263.

Yleisimmin yhteydenottojen syynä on ollut hoidon laatuun, kohteluun, potilasturvallisuuteen ja vahinkoepäilyihin liittyvät asiat.  Erityisesti hoidon laatuun, potilasturvallisuuteen, kohteluun, tiedonsaantioikeuteen sekä itsemääräämisoikeuteen ja hoitoon osallistumiseen liittyvät yhteydenotot ovat lisääntyneet vuodesta 2024.

Sosiaaliasiavastaava

Sosiaaliasiavastaavan asiakkaiden ja yhteydenottojen määrä oli viime vuonna 346. Vuonna 2024 asiakkaiden ja yhteydenottojen määrä oli yhtä paljon eli 346.

Ylivoimaisesti suurin syy yhteydenotolle on tiedon tarve. Myös kohteluasioissa ja palvelun toteuttamiseen liittyvissä kysymyksissä on haluttu kääntyä sosiaaliasiavastaavan puoleen. Perheoikeudellisiin asioihin ja aikuissosiaalityöhön liittyvissä kysymyksissä yhteydenotot ovat lisääntyneet. Myös huono kohtelu tulee enemmän esille. Lastensuojelua koskevien yhteydenottojen määrässä on havaittavissa laskua.

Sosiaali- ja potilasasiavastaavatoiminnan selvitykset

Ota yhteyttä

Potilasasiavastaavan puhelinaika maanantaista torstaihin klo 9-11 ja 12-13 puh. 06 218 1080. Yhteydenottopyynnöt sähköpostitse: potilasasiavastaava@ovph.fi (suojaamaton sähköposti).

Sosiaaliasiavastaavan puhelinaika maanantaista perjantaihin klo 8-14 puh. 040 507 9303. Yhteydenottopyynnöt sähköpostitse: sosiaaliasiavastaava@ovph.fi (suojaamaton sähköposti).  

Tarvittaessa sovitaan vastaanottoaika.