Siirry sisältöön
Yleinen

Säästöjen toteutuminen tavoiteltua hitaampaa

Kuvituskuva
Aluehallitus käsitteli kokouksessaan Pohjanmaan hyvinvointialueen taloudellista tilannetta. Vuoden 2024 talousarvio on vahvistettu 33,9 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Ilman uusia säästökeinoja alijäämä kasvaa budjetoitua suuremmaksi.

Haasteita on varsinkin ostopalveluissa, joiden kasvu on 4,3 prosenttia verrattuna vuoteen 2023. Tämä johtuu pääosin hintojen korotuksista. Hyvinvointialue on tarttunut ostopalveluiden kustannusten nousuun sekä kilpailuttamalla sopimuksia uudelleen, neuvottelemalla yritysten kanssa palvelutasoista että arvioimalla, mitä toimintoja on edullisempaa toteuttaa omana tuotantona. Jo keväällä käynnistettiin ostokielto kaikkiin ei välttämättömiin hankintoihin.

Hyvinvointialueen kustannuksia hillitään tulevaisuus- ja sopeuttamisohjelman raamien mukaisesti. Säästötavoite vuodelle 2024 on 27 miljoonaa euroa. Osa sopeuttamisohjelman tuloksista näkyy viiveellä vasta loppuvuonna.

– Voimme vielä toivoa, että toiminnassa tehdyt muutokset näkyvät talouden toteumissa tulevina kuukausina. Ostopalveluiden ja asiakaspalveluiden osalta näyttää siltä, että on mahdotonta pysyä vahvistetun talousarvion puitteissa, sanoo talousjohtaja Lena Nystrand.

Aluehallitus antoi hyvinvointialueen viranhaltijoille tehtäväksi etsiä uusia keinoja, joilla kokonaiskustannukset saataisiin pidettyä budjetoidussa tasossa loppuvuoden ajan.

– Asukkaat saavat meiltä jatkossakin lakisääteiset palvelut, vaikka joudumme tasapainottamaan taloutta kovassa aikataulussa, sanoo hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.

Kaikkiin kokouksessa käsiteltyihin asioihin voit tutustua esityslistassa, joka löytyy alla olevasta linkistä. Myös kokouksen pöytäkirja julkaistaan samassa paikassa.