Sairaalatekniikan päällikkö Petri Luoma: “Toivon olevani esihenkilö, jonka porukkaan halutaan kuulua”

Raivaan esteitä, jotta sairaalatekniikan työntekijät saavat tehdä työtään parhaalla tavalla. Esihenkilönä näen itseni ennen kaikkea mahdollistajana. Määrääminen tai paimentaminen eivät kuulu tyyliini – eikä onneksi tarvitsekaan. Odotan työntekijöiltä paljon, mutta toisaalta annan paljon vapauksia. Tiimimme on äärimmäisen omistautunut, omatoiminen ja osaava. Koko porukka viihtyy ja puhaltaa yhteen hiileen. Tämän fiiliksen pyrin säilyttämään. Toivon olevani esihenkilö, jonka porukkaan halutaan kuulua.
Ainoa suunta ei ole ylöspäin
Nyt vastuullani on parikymmentä alaista ja yhdessä vastaamme hyvinvointialueen teknisistä asioista. Työvuosia sairaalalla on puolestaan kertynyt jo kahdeksan. Ennen esihenkilötehtävääni työskentelin täällä pari vuotta huoltoinsinöörinä. Aikaisemmin toimin yksityisellä puolella ulkoistuspalvelujen projektipäällikkönä, vetäen liiketoimintojen ja viestintäteknisten palveluiden ulkoistusprojekteja.
Sairaalalle siirtyminen oli aluksi kulttuurishokki, mutta työnkuvan muutokset vastasivat odotuksiani. Sain arkeeni enemmän vaihtelua ja pääsin näkemään myös asiakkaan puolta sekä tutustumaan julkiseen palveluntuotantoon.
Uskon, että minulla on esihenkilönä vielä valtavasti opittavaa. Mielestäni on hyvä muistaa, että ainoa suunta urakehityksessä ei ole ylöspäin. Uralla voi edetä myös sivusuuntaan osaamistaan laajentamalla. Sillä juuri osaamisen kautta ura etenee, vaikka paikka organisaatiossa säilyisi ennallaan.
Uralla voi edetä myös sivusuuntaan osaamistaan laajentamalla.
Hyvinvointialueella työskentelyssä mieleeni on erityisesti jäänyt H-taloprojekti, jossa saman katon alle yhdistettiin isoksi terveyskeskukseksi pienemmät asemat, lukuisia erikoissairaanhoidon poliklinikoita sekä esimerkiksi psykiatriset osastot. Valmistelu vaati myös meiltä suurta panostusta, joten käyttöönotto oli ikimuistoinen hetki. Erilaiset tietokatkokset ovat myös mielessä, koska ne ovat vaatineet erilaista reagointia. Kerran meillä meni hetkellisesti lähes kaikki pimeäksi, kun kaivinkone katkaisi vahingossa tietoliikennekaapelimme.
Vaikka työhön mahtuu myös stressaavampia hetkiä, olen hyvä jättämään työasiat työpaikalle. Vapaalla olen vapaalla. Saan energiaa perheen kanssa viettämästäni ajasta sekä harrastuksistani, kuten laitesukelluksesta. Haastavat sukellukset vaativat keskittymistä, mutta tasapainoksi laji tarjoaa rentoa lilluttelua vedessä.
Työtä tekniikan ytimessä
Teemme tiimissäni tyypillistä insinöörin työtä, mutta moniammatillisessa ympäristössä. Sormet ovat siis laitteiden sisällä, vaikka myös tietotekniikan osuus lisääntyy huimaa vauhtia kehittyvässä sairaalamaailmassa. Pienemmät, siirreltävät tai erikoisvälineistöä vaativat laitteet huollamme sairaalatekniikan omissa tiloissa. Lisäksi teemme huoltoja suoraan osastoilla. Esimerkiksi röntgenlaitteet ovat niin suuria, ettei niitä voi siirrellä.
Jonkin verran lähetämme korjattavaa myös huoltofirmoille, mutta teemme Suomen tasolla harvinaisen paljon itse. Työtehtävät ovat siis vaihtelevia ja eri paikoissa liikkuessa pääsee tutustumaan huipputyyppeihin. Tänne kannattaa ilman muuta hakea töihin, tämähän on maailman paras työpaikka! Täällä et tee turhaa työtä.
Rikkautena moniammatillisuus
Moniammatillisuus on samanaikaisesti sekä lahja että haaste. Toisinaan on astuttava tulkin rooliin, sillä tulemme erilaisista koulutustaustoista ja käytämme omaa ammattikieltämme. On myös esihenkilön näkökulmasta kiinnostavaa, kuinka kaiken sen rikkauden saa osaksi työtä ja työyhteisöä. Työyhteisössä täytyy saada olla oma itsensä ja tehdä työtä itselle sopivalla tavalla.
Yhteistyö on mielestäni tärkein sanamme. Meillä sairaalatekniikassa kaiken perustana on yhteistyö hoitohenkilökunnan kanssa. Olemme täällä heitä ja potilaita varten. Meillä on keskeinen rooli potilasturvallisuuden varmistamisessa, sillä pidämme laitteet toimintakuntoisina ja koulutamme hoitohenkilökuntaa niiden käytössä. Yhdessä pidämme huolen, että sairaalan laitteet toimivat päivästä ja vuorokaudenajasta riippumatta.
Petri Luoma
Työ: Sairaalatekniikan päällikkö.
Koulutus: Insinööritutkinto ohjelmistotekniikasta, riskienhallinnasta sekä tietoturvasta. Ylempi korkeakoulututkinto johtamisesta.
Urapolku: Aikaisemmin ulkoistuspalveluiden projektipäällikkönä. Ennen nykyistä esihenkilötehtävää pari vuotta sairaalan huoltoinsinöörinä, vastaten viestintätekniikan työnjohtajuudesta.
Harrastukset: Laitesukellus.
Perhe: Vaimo ja kaksi teini-ikäistä tyttöä.