Suun terveydenhuollon ajanvaraus palvelee koko aluetta
Laihian terveyskeskuksessa sijaitsevassa hammashoitolassa on ollut ajoittain henkilöstöä kansliassa, jolloin he ovat mahdollisuuksien mukaan auttaneet asiakkaita ajanvarauksessa. Uuden asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttöönoton jälkeinen siirtymäaika päättyy ja marraskuun 3. päivästä alkaen henkilöstö keskittyy täysin hoitotyöhön. Ajanvarauksia voi tehdä vain puhelimitse. Laihian hammashoitolan muut palvelut eivät muutu.
Ajanvarauspuhelut ohjautuvat marraskuusta alkaen pysyvästi Vaasaan, mistä Laihian puheluita on hoidettu jo kolmen vuoden ajan eri pituisissa jaksoissa, esimerkiksi henkilökunnan sairaspoissaolojen ja koulutuspäivien vuoksi.
Laihian hammashoitolan toiminnalle aiheuttavat haasteita sekä henkilöstövaje että hoitojonot. Keskitetyllä ajanvarauksella vapautetaan henkilökunnan aikaa varsinaiseen hoitotyöhön, jotta hoitotakuu voisi toteutua myös Laihian hammashoitolassa.