Ensihoito
Ambulanssit on ajettu siistiin riviin ajoharjoitteluradan toimistorakennuksen parkkipaikalle. Sisätiloissa on meneillään ensihoidon työntekijöiden ajoturvallisuuskoulutus. Aamupäivän teoriaosuuden jälkeen ambulanssit ajetaan radalle, jossa havainnollistetaan muun muassa turvavälejä, nopeuden vaikutusta jarrutusmatkoihin ja harjoitellaan painavan ajoneuvon käsittelyä liukkaalla tiellä.
Pohjanmaan hyvinvointialueen ensihoitopalvelu siirtyy käyttämään kansallista ensihoitokertomusta huhtikuun lopussa. Samalla tiedon saanti ensihoidon kirjaamien tietojen …
Päivystyksellistä tukea kotihoitoon ja asumisyksiköihin saa nyt myös hyvinvointialueen pohjoisissa osissa, kun päivystyksen liikkuva yksikkö aloitti toimintansa Pietarsaaressa, Pedersöressä, Kruunupyyssä, Luodossa ja Uudessakaarlepyyssä 16.9.2024.
Pohjanmaan hyvinvointialueella kokeillaan syksyllä uutta toimintaa, jonka tavoitteena on viedä päivystyksellisiä terveydenhuollon palveluita lähemmäksi hyvinvointialueen …
Kun äkillisesti sairastunut tai loukkaantunut tarvitsee hoitoa, lähetetään paikalle ensihoito. Seurasimme vaasalaisten ensihoitajien Oskar Mobergin ja Vesa Tuomisen työskentelyä yhden työvuoron ajan.