Siirry sisältöön
Yleinen

Talouden kehityksen suunta on oikea Pohjanmaan hyvinvointialueella

Pohjanmaan hyvinvointialueen kustannusten hillintä on tuottanut säästöjä. Tavoitteena on sopeuttaa toiminta valtionrahoituksen tasoon ja kattaa kertyneet alijäämät vuoden 2026 loppuun mennessä. Vaikka suunta on oikea, eivät kaikki säästötoimet ole tuottaneet odotettua tulosta.

Hyvinvointialueen neljännesvuosikatsaus 30.6.2025 on valmis. Raportti on lähes 11 000 000 euroa ylijäämäinen. Aluehallituksen vahvistaman talousarvion 2025 tavoitteena on 32,4 miljoonan euron ylijäämä. Talousarvion mukaan vuoden aikana tulisi toimintaa sopeuttaa noin 42 miljoonan euron edestä. Vaikka suunta on oikea, on tämän toteutumisessa edelleen haasteita etenkin henkilöstö- ja vuokrakulujen osalta. Ostopalveluiden talousarvio taas on pitänyt tähän saakka ja niihin käytettyä summaa on saatu alas 3,1 % eli 5,2 miljoonaa euroa. Vuokrataso ja palkkakehitys ovat suurimmat haasteet, ja jo nyt on nähtävissä, että nämä eivät tule pysymään vahvistetussa talousarviossa. Tämänhetkinen arvio on, että vuoden 2025 ylijäämä on 20 miljoonaa euroa, eli 12 miljoonaa euroa budjetoitua pienempi. Hallitus antoi virkamiehille tehtäväksi uusien toimenpiteiden suunnittelun kustannusten hillitsemiseksi. Henkilöstökulujen ylittämisen vuoksi hyvinvointialueella on käytössä tarkka rekrytointimenettely ja aluehallitus päätti myös yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä syksyn ja talven aikana.

Aluehallitus käsitteli lisäksi muun muassa vuoden 2026 investointi- ja sitoumussuunnitelman ja vaikuttamistoimielinten jäsenten valinnan. Jäsenlistat julkaistaan hyvinvointialueen verkkosivuilla, kun kaikkien jäsenten tiedot on saatu.