Siirry sisältöön

Koronarokotetta tarjotaan 6 kuukauden iästä lähtien seuraavasti:

  • kaikki 18 vuotta täyttäneet saavat vähintään kolme rokoteannosta, sairastettu tauti lasketaan yhdeksi rokotennokseksi.
  • 12–17-vuotiaat saavat vähintään kaksi annosta.
  • 6 kuukauden – 11 vuoden ikäiset lapset saavat rokotteita hoitavan lääkärin yksilöllisen arvion mukaan.

Rokotukset ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia.

Perusrokotussarja

Koronarokotteiden perussarjaan kuuluu kaksi rokoteannosta. Ensimmäisen ja toisen annoksen suositeltu annosväli on 6–12 viikkoa.

Tehosterokotukset

Viisi vuotta täyttäneillä kolmannet ja myöhemmät rokoteannokset ovat tehosteannoksia. Tehosteannokset pitävät yllä suojaa vakavaa tautia ja kuolemaa vastaan.

Kolmas annos

THL suosittelee vähintään kolmea rokoteannosta kaikille täysi-ikäisille sekä riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille.

Syystalven tehosteannos

Suosittelemme syystalven 2023 tehosteannosta

Rokotetta annetaan yksi annos. Suosittelemme kohderyhmille rokotetta riippumatta siitä, montako tehosteannosta henkilö on aiemmin saanut tai montako kertaa hän on sairastanut koronan.

Suosittelemme, että rokote otetaan influenssarokotusten yhteydessä.

Voimakkaasti immuunipuutteisten tehosterokotukset yksilöllisen harkinnan perusteella

Voimakkaasti immuunipuutteisille 12-vuotta täyttäneille voidaan antaa ylimääräisiä koronarokotusten tehosteannoksia hoitavan lääkärin yksilöllisen arvion mukaan. THL suosittelee, että seuraava tehosteannos annetaan aikaisintaan 6 kuukauden kuluttua edellisestä annoksesta.

Voimakkaasti immuunipuutteisille 6 kuukauden – 11 vuoden ikäisille ei suositella tällä hetkellä tehosteannoksia perusrokotussarjan jälkeen.

Lisätietoa löydät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta: Voimakkaasti immuunipuutteisten koronarokotukset

Koronataudin sairastaneiden rokotukset

Taudin sairastaminen yhden kerran vastaa yhtä rokoteannosta, kun taudin ja rokottamisen välillä on vähintään 6 viikkoa. Samoin taudin sairastaminen kahteen kertaan lasketaan kahdeksi rokoteannokseksi, kun sairastamiskertojen välillä on vähintään 3 kuukautta.

Lue tarkemmat ohjeet sekä lisätietoa koronataudin sairastaneiden rokotuksista:
Vaikuttaako sairastettu koronavirustauti rokottamiseen?

Rokotuspisteet ja ajanvaraus

Löydät oman asuinkuntasi ajanvarausohjeet ja rokotuspaikat klikkaamalla paikkakunnan nimeä. Aikoja lisätään järjestelmään vähitellen. Jos aikoja ei juuri nyt ole, palaathan tarkistamaan tilanteen myöhemmin.

Koronarokotukset yli 12-vuotiaille

Ajanvaraus

Voit varata ajan rokotukseen numerosta 045 232 2200 tai 045 129 5913 (ma-to klo 8-16, pe klo 8-14).

Rokotuspaikka

Kaskisten Terveyskeskus: Sulkukatu 11 A, 64260 Kaskinen

Koronarokotukset alle 12-vuotiaille

Alle 12-vuotiaat lapset rokotetaan hoitavan lääkärin yksilöllisen arvioinnin jälkeen. Ole yhteydessä hoitavaan yksikköön.

Huoltajien suostumus

Lapsen kaikkien huoltajien täytyy antaa suostumus koronarokotteen antamiselle. Suostumuksen voi antaa joko suullisesti tai kirjallisesti. Täytä suostumuslomake etukäteen ja ota se mukaan rokotuskäynnille.

Koronarokotukset yli 12-vuotiaille

Ajanvaraus

Koronarokotusajat varataan puhelimitse Kristiinankaupungin neuvolasta numerosta 06 218 6012. Aikoja annetaan arkisin klo 8.30-9.30.

Rokotuspaikka

Perhekeskus, neuvola: Lapväärtintie 10, 64100 Kristiinankaupunki

Koronarokotukset alle 12-vuotiaille

Alle 12-vuotiaat lapset rokotetaan hoitavan lääkärin yksilöllisen arvioinnin jälkeen. Ole yhteydessä hoitavaan yksikköön.

Huoltajien suostumus

Lapsen kaikkien huoltajien täytyy antaa suostumus koronarokotteen antamiselle. Suostumuksen voi antaa joko suullisesti tai kirjallisesti. Täytä suostumuslomake etukäteen ja ota se mukaan rokotuskäynnille.

Koronarokotukset yli 12-vuotiaille

Ajanvaraus

Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisesti täällä.

Voit varata sähköisesti milloin tahansa. Varaukseen ei vaadita vahvaa tunnistautumista, joten sinulla ei tarvitse olla pankkitunnuksia varausta tehdessäsi.

Ajan voi varata myös soittamalla.

Kruunupyyn terveyskeskus ma-ke, pe: klo 8-16
puh. 040 806 5700
Säbrontie 1, 68500 Kruunupyy

Alavetelin terveysasema ma-ti, to-pe: klo 8-16
puh. 040 806 5800
Misterhultintie 4, 68410 Alaveteli

Teerijärven terveysasema ma-ti, to-pe: klo 8-16
puh. 040 806 5800
Hörbyntie 8, 68700 Teerijärvi

Koronarokotukset alle 12-vuotiaille

Alle 12-vuotiaat lapset rokotetaan hoitavan lääkärin yksilöllisen arvioinnin jälkeen. Ole yhteydessä hoitavaan yksikköön.

Huoltajien suostumus

Lapsen kaikkien huoltajien täytyy antaa suostumus koronarokotteen antamiselle. Suostumuksen voi antaa joko suullisesti tai kirjallisesti. Täytä suostumuslomake etukäteen ja ota se mukaan rokotuskäynnille.

Koronarokotukset yli 12-vuotiaille

Ajanvaraus

Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisesti täällä.

Ajan voi varata myös puhelimitse numerosta 040 6700 720. Linja on avoinna ma-pe klo 10.30-11.30.

Rokotuspaikka

Laihian terveysasema: Vallinmäentie 43, 66400 Laihia

Koronarokotukset alle 12-vuotiaille

Alle 12-vuotiaat lapset rokotetaan hoitavan lääkärin yksilöllisen arvioinnin jälkeen. Ole yhteydessä hoitavaan yksikköön.

Ajanvaraus

Ajan voi varata sähköisesti täältä tai Laihian lastenneuvolasta puh. 050 331 6422 tai 040 703 3298 (ma-pe klo 11.00-11.30).

Rokotuspaikka

Laihian neuvola: Vallinmäentie 43, 66400 Laihia

Huoltajien suostumus

Lapsen kaikkien huoltajien täytyy antaa suostumus koronarokotteen antamiselle. Suostumuksen voi antaa joko suullisesti tai kirjallisesti. Täytä suostumuslomake etukäteen ja ota se mukaan rokotuskäynnille.

Koronarokotukset yli 12-vuotiaille

Ajanvaraus

Yli 12-vuotias voi varata ajan soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin numeroon 040 650 7977. Aikoja annetaan to–pe klo 9–12.

Rokotuspaikat

Maalahden-Korsnäsin terveyskeskus: Tamppitie 2, 66100 Maalahti

Korsnäsin terveystalo: Norrbyntie 9, 66200 Korsnäs

Koronarokotukset alle 12-vuotiaille

Alle 12-vuotiaat lapset rokotetaan hoitavan lääkärin yksilöllisen arvioinnin jälkeen. Ole yhteydessä hoitavaan yksikköön.

Huoltajien suostumus

Lapsen kaikkien huoltajien täytyy antaa suostumus koronarokotteen antamiselle. Suostumuksen voi antaa joko suullisesti tai kirjallisesti. Täytä suostumuslomake etukäteen ja ota se mukaan rokotuskäynnille.

Koronarokotukset yli 12-vuotiaille

Ajanvaraus

Koronarokotusajat varataan ensisijaisesti sähköisesti täällä. Ajanvaraus onnistuu myös puhelimitse seuraavista numeroista:

Mustasaaren terveyskeskus: 06 218 4275 ke-pe klo 8–12
Oravaisten-Vöyrin-Maksamaan terveyskeskus: 040 529 1253 ke-pe klo 12-14

Rokotuspaikat

Mustasaaren terveyskeskus, Vanha Karperöntie 17 B, 65610 Mustasaari
Oravaisten-Vöyri-Maksamaan terveyskeskus, Öyrintie 25, 66800 Oravainen

Koronarokotukset alle 12-vuotiaille

Alle 12-vuotiaat lapset rokotetaan hoitavan lääkärin yksilöllisen arvioinnin jälkeen. Ole yhteydessä hoitavaan yksikköön.

Mustasaaren lastenneuvola (sisäänkäynti E): Vanha Karperöntie 17 B, 65610 Mustasaari. Puh. 06 218 4266 ma-pe klo 8–12.

Oravaisten-Vöyri-Maksamaan lastenneuvola: Öyrintie 25, 66800 Oravainen. Puh. 044 727 7398 ma-pe klo 9-10.

Huoltajien suostumus

Lapsen kaikkien huoltajien täytyy antaa suostumus koronarokotteen antamiselle. Suostumuksen voi antaa joko suullisesti tai kirjallisesti. Täytä suostumuslomake etukäteen ja ota se mukaan rokotuskäynnille.

Koronarokotukset yli 12-vuotiaille

Ajanvaraus

Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisesti täällä.

Rokotusajan voi varata myös puhelimitse numerosta 06 218 7601. Aikoja annetaan ma-pe klo 9.30-10.

Rokotuspaikat

Ylimarkun terveysasema: Vasavägen 1599 F, 64610 Ylimarkku

Pirttikylän terveysasema: Centrumvägen 13, 66270 Pirttikylä

Närpiön perhepalvelukeskus: Närpiöntie 4, 64200 Närpiö

Koronarokotukset alle 12-vuotiaille

Alle 12-vuotiaat lapset rokotetaan hoitavan lääkärin yksilöllisen arvioinnin jälkeen. Ole yhteydessä hoitavaan yksikköön.

Huoltajien suostumus

Lapsen kaikkien huoltajien täytyy antaa suostumus koronarokotteen antamiselle. Suostumuksen voi antaa joko suullisesti tai kirjallisesti. Täytä suostumuslomake etukäteen ja ota se mukaan rokotuskäynnille.

Koronarokotukset yli 12-vuotiaille

Ajanvaraus

Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisesti täällä.

Voit varata sähköisesti milloin tahansa. Varaukseen vaaditaan vahva tunnistautuminen.

Ajanvaraus onnistuu myös puhelimitse numerosta 06 781 0330. Puhelinlinja on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8-14.

Rokotuspaikat

Pietarsaari

Malmin vastaanotto: Kolpintie 7, 68600 Pietarsaari

Rokotukset annetaan Malmin terveyskeskuksessa, sisäänkäynti A.

Uusikaarlepyy

Uudenkaarlepyyn hyvinvointikeskus: Mathesiuksenkatu 9, sisäänkäynti A, 66900 Uusikaarlepyy

Pedersöre

Pännäisten hyvinvointiasema: Vaasantie 1, 68910 Pännäinen

Ähtävän hyvinvointiasema: Bärklarintie 3, 68810 Ytteresse

Luoto

Luodon hyvinvointiasema: Pajutie 2 B, 68570 Luoto

Koronarokotukset alle 12-vuotiaille

Alle 12-vuotiaat lapset rokotetaan hoitavan lääkärin yksilöllisen arvioinnin jälkeen. Ole yhteydessä hoitavaan yksikköön.

Huoltajien suostumus

Lapsen kaikkien huoltajien täytyy antaa suostumus koronarokotteen antamiselle. Suostumuksen voi antaa joko suullisesti tai kirjallisesti. Täytä suostumuslomake etukäteen ja ota se mukaan rokotuskäynnille.

Koronarokotukset yli 12-vuotiaille

Aika rokotukseen on varattava etukäteen joko sähköisen ajanvarauksen kautta tai puhelimitse.

Ajanvaraus

Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisesti täällä.

Aikoja sähköiseen varausjärjestelmään laitetaan sitä mukaa, kun eri ikäryhmiin sopivia koronarokotteita saapuu terveysasemille. Osa sähköisesti varattavista ajoista voi olla viikonloppuisin.

Ajanvaraus onnistuu myös puhelimitse seuraavista numeroista:

Vaasa: Digitalinen asiakaspalvelukeskus ma-pe klo 8-15 puh. 06 218 9000.

Vähäkyrö: ma-pe klo 10.30–11.30, puh. 040 6700 720.

Rokotuspaikat

Vaasa: H-rakennuksen 1. kerros, Vaasan keskussairaala, Hietalahdenkatu 2-4, 65130 Vaasa

Vähänkyrön terveysasema: Vähänkyröntie 18,  66500 Vähäkyrö