Työikäisten sektorijohtajan virkaan valittiin Riku Niemistö
Virkaa haki kolmetoista henkilöä, joista kuutta haastateltiin.
Riku Niemistö on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. Hän työskentelee tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalan yliopettajana Vaasan ammattikorkeakoulu Vamkissa.
Haastattelutyöryhmä perusteli hallitukselle valintaa sillä, että Niemistöllä on laaja-alaista osaamista sosiaali- ja terveydenhuollosta, erityisesti sosiaalihuollosta, jonka myötä hyvinvointialueen johtoon tulee vahvaa sosiaalipalveluiden osaamista.
– Niemistö vakuutti meidät myös yhteistyötaidoillaan ja ajatuksillaan palveluiden kehittämisestä, sanoo aluehallituksen puheenjohtaja Anne Salovaara-Kero.
Työikäisten sektorijohtaja johtaa työikäisten palveluiden strategista suunnittelua ja palvelurakenteen kehittämistä. Hän seuraa työikäisten Pohjanmaan asukkaiden palveluiden tarvetta ja seuraa palveluiden saatavuutta ja toteutumisesta. Hän vastaa rajapintayhteistyöstä sekä hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen kokonaisuuksista yhdessä kuntien, viranomaisten ja kolmannen sektorin ja yksityisten palveluntuottajien kanssa.
Tehtävää on tähän saakka hoitanut Erkki Penttinen, joka jää pitkän virkauran jälkeen eläkkeelle.
Maksuttomat synnytykset etenee aluevaltuuston käsittelyyn
Ehdotus siitä, että hoito synnytysten yhteydessä olisi maksutonta Vaasan keskussairaalassa etenee valtuuston käsittelyyn. Ehdotuksella halutaan tukea perheitä elämäntilanteessa, jossa on muutenkin paljon taloudellista kuormaa.
Katso video aluehallituksen päätöksistä tästä. (Facebook)