Vaasan H-talon kuudennessa kerroksessa suunnitellaan remonttia sisäilmaongelmien korjaamiseksi

Ensimmäisiä ilmoituksia oireista, jotka voivat viitata reagointiin epäpuhtaaseen sisäilmaan, tuli jo vuonna 2023. Asian selvittäminen aloitettiin vuoden 2024 puolella ja ensimmäiset tutkimukset syksyllä 2024.
– Suhtaudumme oireiluun vakavasti. Yhteistyö niiden selvittämiseksi on ollut sujuvaa ja henkilöstö on koko ajan saanut tietoa selvitysten etenemisestä, sanoo ylihoitaja Johanna Syrén.
Oireita on ollut sekä henkilöstöllä että tiloissa hoidetuilla potilailla. Oireilu on myös näkynyt henkilöstön lisääntyneinä sairauspoissaoloina. Tiettyjen tilojen käyttötarkoitusta on muutettu, mutta mitään tiloja ei ole asetettu käyttökieltoon.
H-rakennuksen 6. kerroksessa ovat palliatiivinen osasto, syöpä- ja veritautien osasto sekä sisätautien- ja neurologian osasto.
– Haluamme tarjota hyvää hoitoa turvallisessa ympäristössä. Nämä ongelmat uusissa tiloissamme ovat suuri harmi, mutta korjaamme niitä mahdollisimman pikaisesti, sanoo Syrén.
Remontti alkanee kesällä
Ongelmien taustalta on tutkimuksessa löytynyt kohonneita määriä 2-etyyli-1-heksanolia lattiapinnoitteessa. Ongelma viittaa siihen, että muovimatto tai liimakerros on reagoinut tasoitteen tai betonin kosteuden kanssa. Kohonneita pinta-kosteusarvoja ei havaittu. Maton asennusvaiheessa betonin kosteutta on mitattu useista pisteistä.
– Lupa mattojen asennukselle on annettu vasta, kun betoni on näissä mittauksissa ollut riittävän kuivaa. Olemme myös käyttäneet sellaisia materiaaleja, joiden ei pitäisi tuottaa näitä yhdisteitä, minkä vuoksi tällaisten ongelmien ilmaantuminen on erityisen ikävää ja yllättävää, sanoo rakennuttamispäällikkö Timo Koivisto.
Ongelman korjaaminen vaatii remonttia. Sen suunnittelu ja aikataulutus on nyt käynnissä. Remontti alkaa alustavan suunnitelman mukaan kesällä. Koko kerroksen remontoinnin arvioidaan kestävän kuudesta yhdeksään kuukautta.
– Remonttia suunnitellaan potilaiden hoidon ehdoilla. Ennen sen aloittamista pitää valmistella väistötilat, sanoo Johanna Syrén.
Rakennusallianssin jälkivastuuaikaa jäljellä
H-rakennus otettiin käyttöön vuosien 2022 ja 2023 aikana. Rakennusprojektista vastanneella Bothnia High 5 -alliansilla on vielä jälkivastuu ja allianssi maksaa remontin kustannukset.
Rakennusallianssi on myös päättänyt, että sisäilmatutkimuksia laajennetaan talon muihin kerroksiin.
– H-rakennuksen idea on, että meillä on nykyaikaiseen ja tulevaisuuden toimintaan sopivat terveet ja turvalliset tilat. Sen haluamme edelleen varmistaa, sanoo hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.
Kinnunen tietää, että hyvinvointialueella on käytössä muitakin tiloja ja kiinteistöjä, joissa on sisäilmaongelmia. Suunnitelmien ja korjausten tekeminen on hidasta ja korvaavia tiloja toiminnalle on vaikea löytää. Hyvinvointialueen omistamien vanhempien tilojen remontointi taas edellyttää omaa rahoitusta. H-rakennuksen kohdalla korjausten aloittaminen nopeasti on mahdollisia, koska jälkivastuuaika on voimassa.
– Tavoite terveistä tiloista koskee kaikkea toimintaamme ja tiedämme, että sinne on matkaa, sanoo Kinnunen.