Siirry sisältöön
Koronavirus

Välipäiviä ja uutta vuotta toivotaan vietettävän mahdollisimman pienissä porukoissa


Pohjanmaan koronavirustilanne on vaikeutunut joulupyhien aikana, minkä vuoksi Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä päätti maanantain 27.12. kokouksessaan esittää aluehallintovirastolle toiveen rajoitusten kiristämisestä. Aluehallintovirastolta toivotaan tiukennusta kokoontumisrajoituksiin ja harkintaa tilojen käytön rajoituksiin. Koronakoordinaatioryhmä antoi vahvan suosituksen välttää yli 10 hengen yksityistilaisuuksien järjestämistä välipäivinä ja uutena vuotena. Toiveena on, että välipäivien ja uuden vuoden viettäminen tapahtuu mahdollisimman pienissä porukoissa. Etätyösuositusta ja suositusta maskin käytöstä jatkettiin tammikuun loppuun saakka.

Pohjanmaan koronavirustilanne on huonontunut joulupyhien aikana nopeasti. Koronaviruksen ilmaantuvuusluku oli maanantaina 295, kun taas viime keskiviikkona vastaava luku oli 212. Tartuntaketjujen jäljitettävyys on huonontunut viime päivien aikana. Kokousta edeltävällä viikolla otetuista näytteistä 10 % osoittautui positiivisiksi, kun taas viime tiistaita edeltävällä viikolla näytteistä positiivisia oli 4,9 %.

Ethän järjestä yli 10 hengen juhlia välipäivinä ja uutena vuotena

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä suosittaa, että joulun välipäiviä ja uutta vuotta juhlitaan mahdollisimman pienissä ryhmissä. Suosituksena on, ettei yli 10 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä vaikeutuneessa epidemiatilanteessa. Kontaktien vähentäminen pienentää isojen joukkoaltistusten riskiä ja on tärkeää epidemian hillitsemisen kannalta.

Kokoontumisrajoituksiin toivotaan tiukennusta

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä esitti aluehallintovirastolle toiveen, että kokoontumisrajoituksia tiukennettaisiin nykyisestään. Päätökseen vaikutti epidemian huono kokonaistilanne alueella, sekä erityisesti testauksen ja jäljityksen kuormittuminen ja riski, että muissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa saatavuus vaikeutuu entisestään.

Pohjanmaalla on tällä hetkellä voimassa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston antama kokoontumisrajoitus, jossa kielletään yli 50 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa. Kokoontumisrajoitus on voimassa 19.1.2022 saakka. Rajoitustoimia voi tällä hetkellä kiertää koronapassilla. Väestön tulee seurata uutisointia ja mahdollisia uusia tulevia aluehallintoviranomaisen ja kansallisen tason päätöksiä pandemiatilanteen haltuun ottamisessa.

Vahvaa kasvomaskisuositusta ja etätyösuositusta jatkettiin 31.1.2022 saakka.

Muut Pohjanmaan alueella voimassa olevat suositukset ja rajoitukset ovat luettavissa Vaasan keskussairaalan verkkosivuilta. Sivustolta on luettavissa myös leviämisalueen kriteerien täyttyminen Pohjanmaalla.

Matkustusta koskien koronaviruksen korkean tartuntariskin maat on tarkistettavissa THL:n verkkosivuilta.

Epidemiaa torjutaan rokotteilla, testauksella ja jäljittämisellä

Koronaepidemian torjumisen painopiste on edelleen rokotuksissa sekä tehokkaassa testaamisessa ja jäljittämisessä. Pohjanmaalla asuvia kehotetaan ottamaan koronarokote ja tehosterokotteet ajankohtaisen suosituksen mukaisesti. Asukkaita kannustetaan ottamaan kolmas koronarokote heti, kun se on rokotusjärjestyksen mukaisesti mahdollista.

Koronavirustestiin tulee edelleen hakeutua pienessäkin flunssan oireessa. Flunssaisena on tärkeää pysyä kotona ja minimoida kontaktit muihin ihmisiin. Kasvomaskin käyttöä suositellaan perheen ulkopuolisissa kontakteissa aina, kun turvavälejä ei voida varmistaa. Hyvä käsihygienia ja turvaetäisyyksien pitäminen muihin ihmisiin ovat tärkeässä roolissa epidemian hillitsemisessä.

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 4.1.2022 ja tarvittaessa jo aikaisemmin.

Pohjanmaan koronatilanteen tunnusluvut kootusti

Epidemian leviämisalueen epidemiologiset tunnusmerkit: Täyttyvät Pohjanmaalla (Pohjanmaa on leviämisalue).

Koronavirustartuntojen määrä yhteensä: 5213 (maanantai 27.12.2021)

Alueellinen ilmaantuvuus (14 vrk): 295 (maanantai 27.12.2021)

Positiivisten näytteiden osuus (viimeisin viikko, keskiarvo):  10 %

Alueen koronavirusrokotustilanne (HUOM! Yli 12-vuotiaissa): Yhden rokoteannoksen alueella on saanut 88 % väestöstä, kaksi rokoteannosta 86,1 % ja kolme rokoteannosta 21,8 % alueen väestöstä (lauantain 25.12.2021 tilanne.)

Kokouksen osallistujat:

Marina Kinnunen, VSHP, pj., Peter Nieminen, VSHP, Juha Salonen, VSHP, Heikki Kaukoranta, Vaasa, Tomas Häyry, Vaasa, Gun Kapténs, Luoto, Jarkko Pirttiperä, K5, Eeva Mäkinen, AVI, Markus Heinänen, AVI, Sofia Svartsjö, Hyvinvointialue/sote-keskus, Elina Kurtti, tiedotus VSHP, Päivi Berg, siht. VSHP.

Pohjanmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän tehtävä ja kokoonpano

Ryhmän tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa alueellaan toimenpiteitä koronaviruksen aiheuttaman infektion (COVID-19) leviämisen ehkäisemiseksi. Suositus- ja rajoitustoimenpiteiden käyttö edellyttää kokonaisvaltaista arviota, jossa päätöksiä tehdään ja punnitaan epidemiologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten suhteen sekä suhteessa perusoikeuksiin.