Vammaispalveluiden organisointia uudistetaan vastaamaan uutta lainsäädäntöä
Uuden vammaispalveluiden lainsäädännön mukaan asiakkaalle annetaan palveluita ensisijaisesti yleisistä sosiaalipalveluista, joita täydennetään erityispalveluista asiakkaan tarpeen mukaan. Tähän saakka henkilöt, joilla on tarve erityispalveluille, ovat asioineet erikseen yleisten sosiaalipalveluiden ja erityistason sosiaalipalveluiden asioissa.
Lähtökohtana on, että vammaista henkilöä ja hänen palvelutarvettaan ei arvioida vamma edellä, vaan ihmisen toimintakyky ja palveluntarve kokonaisuutena huomioon ottaen. Aikuissosiaalityön päällikkö Jouni Nummen mukaan tällainen ajattelu ei ole uutta, vaan nyt tehtävään muutokseen on tähdätty jo aikaisemminkin. Nyt myös lakien muutokset yhtenäistävät tätä käytäntöä.
– Muutoksen myötä palveluiden päällekkäisyys vähenee. Asiakkaan palvelutarve arvioidaan ja palveluita myönnetään paremmin kokonaisuus huomioiden, sanoo Jouni Nummi. – Vammaisilla henkilöillä on muutoksen jälkeen suora väylä peruspalveluihin mikä on parannus aiempaan, sanoo Nummi.
Osaamista useampaan yksikköön
Osana vammaispalveluiden ja sosiaalihuollon toiminnan kehittämistä eri ikäryhmien sosiaalityön tiimejä vahvistetaan asiakaslähtöisemmäksi, kun osaamista löytyy kaikista tiimeistä. Vammaispalveluiden osaaminen on siis jatkossa osa asiakkaan kokonaispalvelua eikä erillinen toiminto. Vaativan tuen palvelut säilyvät omana kokonaisuutenaan.
Muutoksen myötä suoraa asiakastyötä tekevien sosiaalityöntekijöitä palkataan kaksi lisää. Päällikkötehtävien määrää on vähennetty.
– Koko muutoksen lähtökohtana on ollut sujuvammat palvelut asiakkaalle ja uuden lainsäädännön vaatimukset. Samalla vähennettiin johtavassa ja esihenkilöasemassa olevien määrää ja lisätään asiakastyötä tekeviä työntekijöitä, sanoo sosiaalijohtaja Carina Nåhls.
Uuden lainsäädännön voimaantuloon ja oman toiminnan uuteen organisointiin alettiin valmistautua keväällä 2024. Tavoitteena on toteuttaa muutos toimintalähtöisesti ja henkilöstöä osallistaen. Uusi malli otetaan käyttöön huhtikuussa.
Vammaispalveluiden muutoksia käsitellään vammaisneuvostossa ja henkilöstöjaostossa 30.1.
– Muutostyön aikana palvelumme ja yhteydenottomme toimivat entiseen tapaan, sanoo Jouni Nummi.