Siirry sisältöön
Yleinen

Virtuaalinen vanhempainilta leikki-ikäisten lasten vanhemmille huhtikuussa

Iloinen isä kantaa pientä tytärtään hartioillaan.
Sähköinen perhekeskus järjestää virtuaaliset vanhempainillat suomeksi ja ruotsiksi. Kevään virtuaalisen vanhempainillan teemana on leikki-ikäisen lapsen hyvinvointi ja kasvatuksen haasteet.

Saako lapsesi uhmakohtauksia eikä tottele sinua vanhempana? Haaveiletko lapsiperhearjesta, jossa olisi vähemmän erimielisyyksiä ja enemmän positiivisia hetkiä?

Kaikille avoimessa virtuaalivanhempainillassa vanhemmilla on asuinpaikasta ja lapsen varhaiskasvatuksesta riippumatta mahdollisuus keskustella ja kuulla alan asiantuntijoita, jotka työskentelevät lasten ja nuorten hyvinvoinnin parissa.

Perheterapeutti ja kehittämispäällikkö Malin Kinnunen kertoo myönteisestä kasvatuksesta. Käytännön vinkkejä toimivampaan lapsiperhearkeen antaa lapsiperhetyön asiantuntija Johanna Salo. Kuulet myös hyvinvointialueen digipalveluista, jotka auttavat lapsiperheitä tunnistamaan mahdollisia huolia ja ohjaavat palveluihin jo varhaisessa vaiheessa.

Suomenkielinen virtuaalivanhempainilta tiistaina 1. huhtikuuta

Klo 18.00–18.45 Myönteisellä kasvatuksella päiväkoti-ikäisen lapsen haasteet haltuun, Malin Kinnunen, perheterapeutti, kehittämispäällikkö, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Klo 18.45–19.15 Viisi vinkkiä toimivampaan arkeen, Johanna Salo, lapsiperhetyön asiantuntija, Barnavårdsföreningen

Klo 19.15–19.30 Sähköinen perhekeskus auttaa perheitä, lapsia ja nuoria

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton eikä vaadi ilmoittautumista etukäteen. Tervetuloa mukaan!

Tämä tilaisuus on suomeksi, vastaava ruotsinkielinen vanhempainilta järjestetään tiistaina 8. huhtikuuta.

Mikä sähköinen perhekeskus?

Sähköinen perhekeskus on valtakunnallinen verkkopalvelu, joka kokoaa lapsiperheiden palvelut yhteen paikkaan ja tarjoaa luotettavaa tietoa sekä tapahtuma- ja palvelusuosituksia. DigiFinland koordinoi ja rakentaa sähköistä perhekeskusta yhdessä hyvinvointialueiden kanssa. Pohjanmaalla on käytössä OmaPerhe lapsiperheille ja perhettä suunnitteleville sekä OmaHelpperi nuorille.

Omaperhe.fi auttaa löytämään perheesi elämäntilanteeseen sopivaa tietoa esimerkiksi raskaudesta tai synnytyksestä, lasten ikäkausista, vanhemmuudesta tai parisuhteesta. Tämän lisäksi löydät oman asuinalueesi palveluita ja tapahtumia.

Euroopan unionin rahoittama - NextGenerationEU