Anna näyte, joka tukee hoitomuotojen kehitystä
Näytteitä käytetään monipuolisesti lääketieteelliseen tutkimustyöhön, erityisesti syöpäsairauksien tutkimukseen. Biopankin näytteiden avulla saadaan lisää tietoa eri sairauksista ja voidaan kehittää parempia hoitomuotoja.
Biopankkinäytteet kerätään hoidon aikana tapahtuvan näytteenoton tai muun laboratoriokäynnin yhteydessä eli ylimääräisiä käyntejä ei tarvita.
– Fimlabin laboratorio huolehtii verinäytteiden ottamisesta Pohjanmaan hyvinvointialueella ja näytteenottopaikka valitaan henkilön asuinkunnan mukaan, kertoo tutkimushoitaja Susan Brunell, Pohjanmaan hyvinvointialueen Auria biopankin yhteyshenkilö.
Näytteen ottamiseen ja hyödyntämiseen tarvitaan aina suostumus. Sen voi antaa verkkosivujen kautta, ottamalla yhteyttä tutkimushoitajaan tai paperilomakkeella esimerkiksi poliklinikkakäynnillä. Näytteen ottamisen ja tallentamisen biopankkiin voi myös kieltää. Biopankkitoimintaa ohjaa biopankkilaki.
– Kaikkien näytteet ovat tärkeitä ja hyödyllisiä tutkimuksiin, riippumatta henkilön iästä tai terveydentilasta. Kun annat luvan näytteen tallentamiseen biopankkiin, tuet tärkeää tutkimustyötä, Brunell kannustaa.
Auria Biopankin ovat perustaneet Turun yliopisto sekä Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit. Toiminta alkoi keväällä 2014, ja tänä päivänä Pohjanmaan hyvinvointialue on vahvasti mukana biopankin toiminnassa.
Artikkeli on julkaistu Kotikäynti-asiakaslehden numerossa 1/2022.
Teksti: Susann Brunell