Siirry sisältöön
Yleinen

H-talon taidehanke etenee aikataulussa


H-uudisrakennuksen taidehanketta on valmisteltu kiivaasti vuoden aikana ja taiteen toteutus etenee vuonna 2020 hyväksytyn taideohjelman mukaisesti. Nyt viimeisimmätkin taiteilijavalinnat on tehty ja taiteilijat työstävät teoksia työhuoneillaan. Myös avoimen haun kautta valittujen valokuvatapettien asennus on alkanut sairaalan seinille.

H-talon taidehankkeet etenevät aikataulussa ja kaikkien sairaalaan tulevien teosten luonnokset ovat valmistuneet. Viimeisimpänä mukaan taidekokonaisuuteen valittiin kolme taiteilijaa toteuttamaan teoksia sairaalan taideohjelmassa määriteltyihin odotusauloihin. Valitut taiteilijat ovat vaasalainen kuvanveistäjä Paula Blåfield, vaasalainen kuvataiteilija Geir Byrkjeland sekä Luoma-ahosta kotoisin oleva taidemaalari Elina Försti. Heidät, kuten muutkin valitut taiteilijat sairaalan pääteoksen taidekilpailua lukuun ottamatta, on valittu keväällä 2021 käynnissä olleen avoimen portfoliohaun perusteella.

Sairaalan pääteoksen, Exuvian osalta työ etenee ja taiteilijat Pekka ja Teija Isorättyä ovat työstäneet muun muassa korennon siipien tiffanylasitöitä, valmistelleet teoksen vaatimaa lasinpuhallusta sekä takoneet korennon jalkoja. Kuvanveistäjä Kim Jotunin teos, joka tulee sijoittumaan psykiatrian ulkoilutilaan, on saanut aihepiirinsä luonnosta. Hän toteuttaa kerrosten väliseen tilaan jättimäisen puun, jonka oksistosta löytyy pieniä lintuja.

Hissiaulojen yhteyteen taiteilijat Janna Syvänoja, Laura Pehkonen ja Terhi Ekebom tekevät jokainen oman erilaisen kokonaisuuden antamaan identiteettiä eri kerroksille.  Syvänoja käyttää teoksissaan materiaaleina meille kaikille tuttuja luonnonelementtejä. Pehkonen kokoaa seinälle käsin tehdyistä keramiikkakappaleista ja laatoista teoskokonaisuuden, joka löytää aihepiirinsä saarista ja merimerkeistä. Ekebom puolestaan maalaa psykiatrian kerroksien seinille laajan teoskokonaisuuden, joka leviää hissiauloista eri käytävätiloihin ja lasten leikkihuoneen seinälle. Potilashuoneiden wc-tilojen oviin toteutetaan valokuvataiteilija Sandra Kantasen kasvi- ja kukka-aiheisia teoksia sekä valokuvia.

Valokuvat elävöittävät tauluja ja tapetteja

Alkuvuonna 2021 käynnissä olleen avoimen valokuvahaun kautta saatiin yhteensä lähes 1000 valokuvaa. Näiden joukosta on valittu 32 valokuvaa – vähintään yksi kaikista kuntayhtymän kunnista. Osa valokuvista toteutetaan sairaalan seinille valokuvatapetteina ja osa suurina valokuvatauluina. Ensimmäiset tapetit ovatkin jo päässeet sairaalan seinille. Lisäksi sairaalan seiniltä valikoiduissa kohdista löytyy valokuvaaja Tero Makkosen luontoaiheisia kuvatulosteita. 

Kokonaisuudessa H-talon taide tulee olemaan valmiina syksyllä 2022, hyvissä ajoin ennen kuin sairaala aukeaa ja vastaanottaa ensimmäiset asiakkaansa. Tällöin myös sairaalan mittava taidekokoelma pääsee julkisesti ihailtavaksi. 

– Olen varma, että jokainen löytää H-talosta itselleen mieluisen teoksen, toteaa sairaalan tekninen johtaja Ulf Stenbacka.