Influenssarokotteiden ajanvaraus avataan maanantaina 24.10.
Kausi-influenssaa vastaan kannattaa suojautua rokotteella
Influenssa on influenssavirusten aiheuttama äkillinen hengitysteiden tulehdus. Influenssaepidemioita esiintyy joka talvi. Influenssaan liittyy korkea kuume, lihas- ja päänsärky sekä flunssan oireet. Vaikka tauti itsessään menee tavallisesti ohi leväten 1-2 viikossa, voi influenssa aiheuttaa jälkitauteja, kuten korvatulehduksia tai jopa keuhkokuumeen.
– Erityisesti riskiryhmiin kuuluvien kannattaa ottaa maksuton kausi-influenssarokote. Vakava influenssa voi viedä sairaalahoitoon. Varsinkin iäkkäiden ja lasten kohdalla ja toipuminen saattaa kestää pitkään, kertoo koordinoiva osastonhoitaja Pirjo Pitkäkangas.
Suomessa kausi-influenssaepidemia ajoittuu yleensä marraskuun ja huhtikuun väliseen aikaan. Rokotukset aloitetaan tänä vuonna marraskuussa ja ne jatkuvat ensi vuoden puolelle. Influenssarokotteen antama suoja kestää noin vuoden verran eli viime vuonna otettu rokote ei enää suojaa tämän kauden influenssatartunnalta.
– Suojan syntymiseen menee noin 2 viikkoa. Suurin osa rokotteen ottaneista välttyy influenssalta. Jos rokotettu saa influenssan, on tauti yleensä lievempi ja toipuminen nopeampaa, toteaa Pitkäkangas.
Ajanvaraus rokotukseen puhelimitse tai verkossa
Aika influenssarokotukseen varataan samasta numerosta tai järjestelmästä kuin koronarokote. Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja
- Raskaana olevat
- Kaikki 65 vuotta täyttäneet
- Alle 7-vuotiaat lapset
- Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
- Varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset
Influenssarokotuksen saavat maksutta lisäksi asiakkaita ja potilaita hoitava henkilöstö sekä lääkintähenkilöstö sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden lähipiiri.
Lisätietoja näistä ryhmistä saat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta täältä.
Oman kuntasi rokotustilaisuudet, ajanvarauksen ja muut ohjeet löydät täältä: