Kirkkopuistikon terveysasema koulutuspaikkojen kärkeä

Kirkkopuistikon terveysasema on valittu Suomen viiden parhaan lääkäreiden koulutusterveyskeskuksen joukkoon lääkäreiden koulutuspaikkakyselyssä. Tunnustuksen on myöntänyt Lääkäriliitto yhdessä Nuorten Lääkärien Yhdistyksen kanssa.
Lisäksi Vaasan terveyskeskus, Vaasan keskussairaala ja sen konservatiiviset ja operatiiviset alat palkittiin viidellä tähdellä.
Kirkkopuistikon terveysaseman menestys perustuu aktiiviseen vuorovaikutukseen
Kirkkopuistikon terveysasemalla jokaiselle koulutusvaiheen lääkärille on nimetty oma ohjaava lääkäri ja molempien työohjelmaan on varattu viikoittainen toistuva henkilökohtainen ohjaustunti. Lisäksi on satsattu siihen, että konsultaatio toimii sujuvasti. Yhteisöllisyyttä on lisätty esimerkiksi yhteisellä chat-ryhmällä.
– On upeaa, että saamme tunnustusta tekemästämme työstä. Olemme kehittäneet koulutustoimintaamme aktiivisesti ja satsanneet ohjaukseen, sanoo koulutusylilääkäri Hanna Kujanpää. – Hyvä palaute rohkaisee meitä jatkamaan samaan suuntaan. Meillä on hyviä käytäntöjä, joita voimme toteuttaa myös laajemmin Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Koulutettavat kehuvat ilmapiiriä
Tässä kommentteja, joita koulutettavat ovat antaneet Kirkkopuistikon terveysasemasta koulutuspaikkana:
”Ehdoton ykkönen on matalan kynnyksen konsultaatio ja mukava ilmapiiri konsultaation suhteen.”
”Ikinä ei tule tunnetta, että kysynpä tyhmiä. Konsultaatiolle on aikaa.”
”Voin vaikuttaa työtahtiini ja työohjelmaani. Työilmapiiri on hyvä sekä lääkärien että hoitajien kesken.”
”On kiva saada palautetta omasta työstä.”
”Kouluttautumiseen kannustetaan.”
Ikinä ei tule tunnetta, että kysynpä tyhmiä. Konsultaatiolle on aikaa.
Myös muita Pohjanmaan hyvinvointialueen yksiköitä palkittiin
Kirkkopuistikon terveysaseman lisäksi myös seuraavat Pohjanmaan hyvinvointialueen työyhteisöt saivat tunnustuksen viiden tähden koulutuspaikoiksi:
- Vaasan terveyskeskus
- Vaasan keskussairaala
- Vaasan keskussairaala konservatiiviset alat
- Vaasan keskussairaala operatiiviset alat
Lääkäriliitto ja Nuorten Lääkärien Yhdistys arvioivat lääkäreiden koulutuspaikkoja nyt viidettä kertaa. Arvio perustuu selvitykseen, johon vastaavat erityiskoulutusta tai erikoislääkärikoulutusta suorittavat eli ammatillisessa jatkokoulutuksessa olevat lääkärit. Parhaat koulutuspaikat palkitaan viidellä tähdellä.