Mikko Ollikainen johtaa Pohjanmaan ensimmäistä aluevaltuustoa
Ensimmäisessä kokouksessa päätettiin aluevaltuuston puheenjohtajistosta. Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Mikko Ollikainen (RKP). Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Kim Berg (SDP), toiseksi varapuheenjohtajaksi Joakim Strand (RKP), kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Marko Heinonen (KOK) ja neljänneksi varapuheenjohtajaksi Johanna Borg (RKP).
– Rakennamme nyt kokonaan uutta. Sen, mitä teemme, tulee kestää tulevat vuosikymmenet, jotta Pohjanmaan asukkaat, riippumatta kielestä ja asuinpaikasta, saavat hyvää hoitoa ja hoivaa tulevaisuudessa. Aloitus on tärkeä ja uusien valtuutettujen tulee nähdä kokonaisuudet ja ajatella pitkäjänteisesti, sanoo Mikko Ollikainen.
– Kansanedustajana olen tottunut työskentelemään koko Pohjanmaan hyväksi. On suuri kunnia johtaa historian ensimmäistä Pohjanmaan aluevaltuustoa. Olen nöyrän kiitollinen luottamuksesta ja tulen hoitamaan tehtävän parhaan kykyni mukaan, sanoo Mikko Ollikainen.
Aluevaltuusto valitsi aluehallituksen
Aluevaltuusto päätti myös aluehallituksen kokoonpanosta. Puheenjohtajaksi valittiin Anne Salovaara-Kero (RKP). Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Peter Sjökvist (SDP) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Katja Rajala (KOK).
– Olen äärimmäisen kiitollinen tästä suuresta luottamuksesta. Tuntuu hyvältä, että saan tosissani alkaa työskennellä niiden kysymysten parissa, jotka ovat aina olleet minulle poliittisesti tärkeitä. Meillä on edessämme suuri tehtävä, mutta meillä on kaikki mahdollisuudet onnistua. Sen teemme aidolla yhteistyöllä ja tavoitteeseen keskittyen: korkealaatuiset ja toimivat palvelut kaikille Pohjanmaalla, sanoo Anne Salovaara-Kero.
Aluehallituksen muut jäsenet ovat Carola Lithén (RKP), Sari Somppi (RKP), Annica Haldin (RKP), Hans-Erik Lindqvist (RKP), Gösta Willman (RKP), Päivi Karppi (PS), Rainer Bystedt (RKP), Joacim Sandbacka (RKP), Mervi Rantala (SDP) ja David Pettersson (KD).
Tammikuun aluevaaleissa valitun aluevaltuuston kokoonpanoon voit tutustua hyvinvointialueen verkkosivuilla. Myös aluehallituksen kokoonpano löytyy verkkosivuiltamme.
Hyvinvointialueen johtajan virka julistetaan haettavaksi
Aluevaltuusto päätti perustaa ja julistaa haettavaksi hyvinvointialuejohtajan viran. Aluevaltuusto määräsi kuntayhtymän johtaja Marina Kinnusen hoitamaan hyvinvointialueen johtajan virkaa määräaikaisesti oman viranhoidon ohessa, kunnes vakinainen johtaja on valittu virkaan.
Valtuustojen ja hallitusten työnjako
Tänä vuonna aluevaltuusto ja -hallitus päättävät asioista, jotka vaikuttavat Pohjanmaan palveluihin vuoden 2023 alusta lähtien, kuten strategiasta ja budjetista.
Itsehallinnollisen hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon valmistelusta on vastannut tähän saakka väliaikainen valmistelutoimielin, joka on valmistellut asioita aluevaltuuston päätettäväksi. Väliaikaisen valmisteluelimen tehtävät päättyvät nyt, kun aluevaaleissa valittu hyvinvointialueen aluevaltuusto on järjestäytynyt ja aloittanut toimikautensa.
Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän valtuusto ja hallitus jatkavat työtään ja päättävät kuntayhtymää koskevista asioista koko vuoden 2022 ajan. Vuonna 2023 kuntayhtymän valtuuston ja hallituksen tehtävät vähenevät ja ne keskittyvät kuntayhtymän purkamiseen.