Nyt on aika laittaa koti ja mökki kesäkuntoon: Turvavinkkejä suloiseen suveen
Tulisijoihin, avotuleen ja sähkölaitteisiin liittyy aina tulipalon vaara, mikäli niitä ei käytetä oikein. Kun mökki siirtyy talviteloilta aktiivikäyttöön, huomion voi suunnata ensimmäiseksi vaikka takkaan.
− Pitää varmistaa, että pellit ovat auki ja takka vetää. Hormiin on voinut syntyä talven aikana halkeamia tai sinne on voinut joutua jotain, vaikkapa linnunpesä, sanoo turvallisuusviestinnän asiantuntija Tanja Nyqvist.
Ensimmäinen sytyttäminen tulee tehdä maltilla. Klapien sijaan takassa voi polttaa vaikka kynttilää, kunnes toimintavalmius on varmistettu. Vakituisessa käytössä olevan rakennuksen tulisijat ja savuhormit tulee nuohota vuoden välein, ja vapaa-ajan asumiseen käytetyissä rakennuksissa vähintään kolmen vuoden välein.
Peltejä ei pidä laittaa kiinni liian aikaisin, vaikka takkatuli näyttäisikin sammuneen. Jos tuli ei saa palaessaan tarpeeksi happea, syntyy hiilimonoksidia eli häkää.
− Häkä on hajuton ja mauton, erittäin myrkyllinen kaasu. Sitä ei huomaa muuten kuin käyttämällä häkävaroitinta, joita saa nykyään jopa ruokakaupoista muutamalla kympillä.
Tulipalovaaran vuoksi tuhkia ei pidä tyhjentää muoviastiaan, vaan tarkoitukseen varataan esimerkiksi kannellinen sinkkiämpäri.
Lataa 112-sovellus
Palovaroitin on monelle häkävaroitinta tutumpi hengenpelastaja. Talven jäljiltä tulee tarkistaa, että laite ja sen paristot toimivat. Varoitin tulisi uusia 5-10 vuoden välein. Tarkat laitekohtaiset ohjeet tulevat varoittimien mukana.
Pelastuslain mukaan jokaisessa asunnon asuinkerroksessa on oltava yksi palovaroitin jokaista 60 neliömetriä kohti. Palovaroitin sijoitetaan mahdollisimman korkealle kattoon, vähintään puolen metrin päähän seinästä.
Tanja Nyqvist suosittelee varoittimia ainakin makuuhuoneisiin ja poistumisreiteille, kuten eteiseen.
− Poistumisteiden edessä ei saa olla irtotavaraa. Varauloskäynteinä toimivat ikkunat pitää voida avata ja ylimmissä kerroksissa tulee olla palotikkaat.
Kotiin ja mökille kannatta hankkia myös muita alkusammutusvälineitä, kuten sammutuspeitteitä ja käsisammuttimia, sekä opetella niiden käyttöä. Pelastuslaitoksen tai ensiavun hälyttämiseksi on hyvä käyttää 112-sovellusta, joka kertoo hätäkeskukselle onnettomuuspaikan tarkat koordinaatit.
− Kun puhut puhelimeen kaiuttimen kautta, voit samalla noudattaa hätäkeskuksen ohjeita, Nyqvist vinkkaa.
Tee tulentekoilmoitus
Grillaaminen kuuluu monen loma-suomalaisen mielipuuhiin. Mikäli käyttää kaasugrilliä, letkujen ja liitosten kunto pitää tarkistaa etukäteen. Grillin tulee myös olla tukevasti paikallaan ja suojassa esimerkiksi kovalta tuulelta. Oman pation puuttuessa kannattaa tarkistaa, onko grillaaminen parvekkeella sallittu vai kielletty oman taloyhtiön säännöissä.
− Parvekkeella grillaamiseen liittyvien turvallisuusriskien vuoksi suosittelen ihmisiä hakeutumaan mieluummin yleisille grillauspaikoille.
Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana tai erittäin kuivissa tai tuulisissa olosuhteissa. Avotulen tekoon tarvitaan aina maanomistajan lupa ja se tulee sammuttaa huolellisesti.
− Kertakäyttögrillit luokitellaan avotuleksi. Ne jäähtyvät tosi hitaasti, joten senkään vuoksi niitä ei saa jättää maastoon.
Jos aiot kulottaa, ilmoita siitä etukäteen pelastuslaitokselle hyvinvointialueen verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. Pääsiäiskokoista ja muista tavanomaisista vuodenaikaan liittyvistä perinnetulista on velvollisuus ilmoittaa ainoastaan, mikäli tapahtumalta edellytetään pelastussuunnitelma.
Lehtiä ja risuja voi polttaa, mikäli kunnalliset säännöt sen sallivat, eikä palovaroituksia ole voimassa.
− Roskia ei ole lupa polttaa, vaan ne tulee toimittaa hyötykäyttöasemalle, Tanja Nyqvist muistuttaa.
Artikkeli on julkaistu Kotikäynti-asiakaslehden numerossa 1/2023
Teksti: Marina Wiik
Kuvat: Christoffer Björklund, Varpu Saari