Omaishoito yli 65-vuotiaat
Omaishoidontuella tuetaan vammaisten, pitkäaikaissairaiden sekä iäkkäiden henkilöiden kotona asumista.
Omaishoidon tuki muodostuu hoitopalkkiosta omaishoitajalle sekä hoidettavalle ja hoitajalle annettavista palveluista ja tuesta. Hoitopalkkiota määrittäessä otetaan huomioon hoidettavan toimintakyky, tarvittavan hoidon määrä, sitovuus ja vaativuus.
Hakemus
Omaishoidontukihakemukseen liitetään lääkärinlausunto, josta käy ilmi hoidettavan päivittäinen avuntarve. Omaishoidontukea voidaan myöntää, jos henkilö alentuneen toimintakyvyn, pitkäaikaissairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee hoitoa tai muuta huolenpitoa, joka on mahdollista järjestää hoidettavan kotona.
Hoidon on oltava sitovampaa ja vaativampaa kuin perhesuhteisiin liittyvä perheen jäsenistä huolehtiminen yleensä. Tukeen ei ole oikeutta, mikäli avun tarve on pelkästään ruoanlaitossa, siivouksessa tai asioinnissa kodin ulkopuolella. Arvioinnissa otetaan huomioon myös perheen normaalit sisäiset vastuut ja vanhempien tavanomainen vastuu lapsesta. Hoidon tarve selvitetään aina yksilöllisesti.
Tuki on hoitajalle veronalaista tuloa ja siitä karttuu eläkettä. Omaishoidontukea maksetaan talousarvioon varatun määrärahan puitteissa.
Maksupäivien muutos ja palkkionmaksussa käyttöön digitaalinen Oima-palvelu
Olemme ottaneet käyttöön digitaalisen Oima-palvelun palkkionmaksussa syksyllä 2025. Hoitajat voivat jatkossa ilmoittaa omaan hoitosuhteeseensa liittyviä asioita digitaalisesti. Ensimmäinen Oima-palvelun kautta maksettava palkkio on lokakuun hoitojakson palkkio.
Oima-palvelun käyttöön siirryttäessä hyvinvointialue yhtenäistää palkkionmaksupäivät. Jatkossa palkkio maksetaan hoitojaksoa seuraavan kuukauden 14. päivä. Muutos sopimukseen koskee vain maksupäivän muutosta. Muut sopimuksen kohdat säilyvät muuttumattomana. Muutoksen tavoitteena on luoda yhtenäinen palkkionmaksurytmi hyvinvointialueella sekä vähentää palkkioiden jälkikäteistä korjaustarvetta ja takaisinperintää.
Hoitaja voi ilmoittaa omaan hoitosuhteeseen liittyvät asiat Oima-palvelussa digitaalisesti. Ilmoituksen hoitojaksolle voi tehdä reaaliaikaisesti, mutta kuukauteen liittyvät ilmoitukset tulisi tehdä viimeistään seuraavan kuukauden 3. päivään mennessä. Näin ilmoitukset huomioidaan seuraavassa palkkionmaksussa. Palkkion saaminen ei edellytä Oima-palvelun käyttöönottoa. Mikäli käytössäsi ei ole sähköisen ilmoittamisen mahdollistamia välineitä, omia asioitaan voi hoitaa edelleen oman alueen yhteyshenkilön kanssa.
Rekisteröidy Oima-palveluun
Voit ottaa Oima-palvelun käyttöösi myös itsenäisesti osoitteessa minun.oima.fi.
Rekisteröityminen vaatii:
- pääsyn internetiin,
- oman sähköpostiosoitteen,
- mahdollisuuden tehdä verkossa vahva tunnistautuminen pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Aloita tilin luominen painamalla “Luo ilmainen tili” -painiketta. Rekisteröitymisen jälkeen pääset jatkossa kirjautumaan luomillasi tunnuksilla Oima-palveluun osoitteessa minun.oima.fi.
Yhteystiedot
Monika Björkqvist puh. 050 599 4671 (hallintoasioissa)
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Ellinor Engblom puh. 050 347 1331 arkisin klo. 9.00-11.00
Teerijärven hoitokeskus
Omaishoidon tuki
Hörbyntie 8
68700 Kruunupyy
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Pietarsaari, Pedersöre
Linda Häggblom, palveluohjaaja, puh. 06 786 2645 maanantai, keskiviikko ja torstai klo 8.00-9.00
Linda Södergård-Hatt, palveluohjaaja, puh. 06 786 2645 maanantai, keskiviikko ja torstai klo 8.00-9.00
Pohjanmaan hyvinvointialue
Seniorikeskus Pietarsaari
Omaishoidon tuki
PL 111
68601 Pietarsaari
Uusikaarlepyy, Luoto
Amanda Pettersson, palveluohjaaja, puh. 06 786 2570 maanantai, keskiviikko ja torstai klo 8.00-9.00
Pohjanmaan hyvinvointialue
Seniorikeskus Pietarsaari
Omaishoidon tuki
PL 111
68601 Pietarsaari
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Frida Bergqvist puh. 050 350 2023 arkisin klo. 9.30-10.30 (Oravainen, Maksamaa)
Solgård palveluasuminen
Omaishoidon tuki FB
Vanha Karperöntie 17 A
65610 Mustasaari
Stina Nyman puh. 040 587 4870 arkisin klo. 9.30-10.30 (Vöyri)
Omaishoidon tuki/Stina Nyman
Solgård palveluasuminen
Omaishoidon tuki
Vanha Karperöntie 17 A
65610 Mustasaari
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Heidi Hakala-Öman puh. 06 218 4176 arkisin klo. 8.30-10.30
heidi.hakala-oman@ovph.fi
Solgård palveluasuminen
Omaishoidon tuki HHÖ
Vanha Karperöntie 17 A
65610 Mustasaari
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Ann-Christine Järf-Rex puh. 040 530 4711 arkisin klo 9.00–11.00
Nina Koskela puh. 040 836 9255 arkisin klo 9.00–11.00
Pohjanman hyvinvointialue
Omaishoito
Sarjakatu 2 B , 2krs
65320 Vaasa
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Heidi Hakala-Öman puh. 06 218 4176 arkisin klo. 8.30-10.30
heidi.hakala-oman@ovph.fi
Solgård palveluasuminen
Omaishoidon tuki HHÖ
Vanha Karperöntie 17 A
65610 Mustasaari
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Frida Bergqvist puh. 050 350 2023 arkisin klo. 9.30-10.30
Solgård palveluasuminen
Omaishoidon tuki FB
Vanha Karperöntie 17 A
65610 Mustasaari
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Frida Bergqvist puh. 050 350 2023 arkisin klo. 9.30-10.30
Solgård palveluasuminen
Omaishoidon tuki FB
Vanha Karperöntie 17 A
65610 Mustasaari
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Frida Bergqvist puh. 050 350 2023 arkisin klo. 9.30-10.30
Solgård palveluasuminen
Omaishoidon tuki FB
Vanha Karperöntie 17 A
65610 Mustasaari
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Stina Nyman puh. 040 587 4870 arkisin klo. 9.30-10.30
Omaishoidon tuki/Stina Nyman
Solgård palveluasuminen
Omaishoidon tuki
Vanha Karperöntie 17 A
65610 Mustasaari
Omaishoidon tuki yli 65-vuotiaille
Stina Nyman puh. 040 587 4870 arkisin klo. 9.30-10.30
Omaishoidon tuki/Stina Nyman
Solgård palveluasuminen
Omaishoidon tuki
Vanha Karperöntie 17 A
65610 Mustasaari