Siirry sisältöön
Yleinen

Pohjanmaalla otetaan käyttöön Sotender-keikkatyösovellus

Älupuhelimen selaamista Vaasan keskussairaalan edustalla

Sotender on sosiaali- ja terveysalan keikkatyösovellus, jonka avulla keikkavuorot ja keikkalaiset löytävät helposti toisensa. Pohjanmaan hyvinvointialueella käynnistetään aluksi neljän kuukauden mittainen pilottikokeilu Vaasan keskussairaalassa. Pilottijakso on alkanut 24.10.

– Työntekijät arvostavat, että saavat itse valita vuorojaan. Usein kysyessämme mikä saa viihtymään työpaikassa, nousee vastauksissa esiin mahdollisuus vaikuttaa omiin aikatauluihin, kommentoi vt. osastonhoitaja Päivikki Vainio resurssiyksiköstä 1. 

Sovellus sujuvoittaa arjen ja työn yhteensovittamista ja helpottaa esimerkiksi lisätulojen hankkimista. 

– Vuorojen varaamiseen on matala kynnys, sillä varaus sitoo aina vain yhteen vuoroon kerrallaan. Tämä voi helpottaa esimerkiksi töihin paluuta, kun voi kokeilla omaan tahtiin ja ottaa pehmeän laskun, Vainio kertoo.

Sovelluksessa on tarjolla työvuoroja lähihoitajille, sairaanhoitajille, terveydenhoitajille, kätilöille ja sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Vuoroja voivat varata kaikki alan ammattilaiset ja opiskelijat, tehdäkseen keikkaa ei siis tarvitse olla hyvinvointialueen työntekijä. 

– Meille tervetulleita ovat sekä uudet, että vanhat tutut, iloitsee osastonhoitaja Niina Rintamäki resurssiyksiköstä 3. Meille voi tulla uteliain mielin, sillä keikkojen tekeminen tarjoaa myös mahtavan mahdollisuuden tutustua eri yksiköihin, Rintamäki jatkaa.

Sovelluksesta hyviä kokemuksia Pirkanmaalla

Sotender on ollut jo käytössä Kangasalla ja sovelluksen käyttöönoton myötä kaupunki on löytänyt satoja uusia keikkalaisia. Osa heistä on halunnut jäädä myös pysyvästi töihin myönteisten keikkakokemusten jälkeen. 

– Toivomme, että myös meillä Pohjanmaalla Sotender otettaisiin hyvin vastaan! Uskomme, että sovellus tulee helpottamaan sekä hoitotyöntekijöiden että esihenkilöiden arkea, koordinoiva palveluesimies Anna-Mari Sanjama pohtii. 

Mikäli sovelluksesta saadaan hyviä kokemuksia pilottijakson aikana, voidaan sen käyttöä mahdollisesti laajentaa Pohjanmaan hyvinvointialueella.

Vuoroja on varattavissa seuraavissa Vaasan keskussairaalan yksiköissä:

– vuodeosastoilla (kirurgian osastoilla T2 ja T3, päivystysosastolla, sydänosastolla, onkologian osastoilla sekä sisätautien ja neurologian osastolla E5)

– päivystyksessä

– lastentaudeilla

– teho- ja valvontaosastolla