Siirry sisältöön
Yleinen

Senioritreffejä järjestetään 70- ja 80-vuotiaille Uudessakaarlepyyssä ja Vaasassa

Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää toukokuussa senioritreffejä 70- ja 80-vuotiaille, jotka eivät ole säännöllisen avun, esimerkiksi kotihoidon, piirissä. Senioritreffeillä ikäihmiset saavat vinkkejä terveyden, toimintakyvyn ja kotona asumisen tueksi. Vaikka senioritreffit on suunnattu ensisijaisesti näille ikäryhmille, myös muut ikäihmiset ovat tervetulleita osallistumaan.

– Senioritreffeille kannattaa tulla tapaamaan oman alueensa seniorineuvojaa, saamaan tietoa seniorineuvolan toiminnasta, sen tavoitteista sekä missä asioissa voi seniorineuvojaan olla yhteydessä. Lisäksi senioritreffeillä voi täyttää itsearviointilomakkeen, jonka avulla saa tietää, millainen oma terveydentila on, kertoo ikäihmisten terveyspalveluiden koordinoiva osastonhoitaja Annika Tetrault.

Senioritreffien aikataulut ja ilmoittautuminen

Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää kaksi ruotsinkielistä tapahtumaa:

  • 70-vuotiaille tiistaina 14.5.2024 klo 13-15, Uudenkaarlepyyn Raatihuone
  • 70-vuotiaille keskiviikkona 22.5.2024 klo 13-15, Vaasan kaupungin pääkirjasto, tapahtumatila Venny

ja kaksi suomenkielistä tapahtumaa:

  • 70-vuotiaille tiistaina 21.5.2024 klo 13-15, Vaasan kaupungin pääkirjasto, tapahtumatila Venny
  • 80-vuotiaille torstaina 23.5.2024 klo 13-15, Vaasan kaupungin pääkirjasto, tapahtumatila Venny

Uudenkaarlepyyn Senioritreffeille ilmoittaudutaan tekstiviestillä numeroon 050 514 4898 tai soittamalla numeroon 06 786 2753 viimeistään torstaina 10.5.2024. Vaasassa järjestettäviin Senioritreffeihin ilmoittaudutaan soittamalla klo 8.30-9.30 tai tekstiviestillä numeroon 040 186 2846 tai 0400 992 438 viimeistään neljä päivää ennen kutakin tilaisuutta. Tapahtumiin on rajattu osallistujamäärä.

Ohjelmassa on muuan muassa tietoa ravinnon merkityksestä

Senioritreffien ohjelmissa on hieman eroja, mutta kaikissa tilaisuuksissa puhutaan muun muassa ravinnon merkityksestä ikääntyessä, liikunnasta, kaatumisen ehkäisemisestä ja apuvälineistä sekä annetaan tietoa seniorineuvolan toiminnasta. Ohjelmassa on myös taukojumppaa.

Senioritreffit jatkuvat kesätauon jälkeen elo-syyskuussa. Senioritreffejä järjestetään kaikissa Pohjanmaan hyvinvointialueen kunnissa joko suomeksi tai ruotsiksi. Aikataulusta tiedotetaan elokuussa.