Teinivuodet ovat yhtä vuoristorataa – ja se on aivan normaalia

Analyyttinen ja johdonmukainen yhtenä hetkenä, tunteiden vietävissä ja dramaattinen seuraavassa. Teini-ikäisen ajatukset ja tunteet ailahtelevat äärimmäisyydestä toiseen, ja niin asian kuuluukin olla.

Teini-ikä on viimeinen suuri elämänkriisi ihmisen kehityksessä ennen aikuisikää. Useimmat käyvät sen läpi suunnilleen samaan aikaan ja suunnilleen samalla tavalla. Teini-ikäinen voi olla fyysisesti jo kuin aikuinen, mutta aivot eivät useinkaan kypsy samassa tahdissa.

– Aivot kehittyvät täyteen kapasiteettinsa vasta noin 25 vuoden iässä. Viimeiseksi kehittyy otsalohko, joka säätelee muun muassa kykyämme suunnitella, ajatella johdonmukaisesti ja säädellä tunteita, sanoo psykologi Anna-Maria Hjerpe nuorisoasema Klaarasta.

Hän suhtautuu kriittisesti siihen, että teinien usein odotetaan olevan itseohjautuvia ja ottavan varhain vastuuta esimerkiksi opinnoistaan.

– Monet teini-ikäiset tarvitsevat jonkun, joka herättelee aamuisin ja huolehtii kouluunlähdöstä. Vanhempi ei voi nostaa käsiään ylös ja todeta, että lapsi on nyt iso ja selviytyy itse. Sillä sitä hän ei todellakaan tee.

Enemmän kuuntelemista, vähemmän puhetta

Teini-ikä on matka kohti itsenäistymistä. Vanhemmasta voi tuntua kuin hän menettäisi lapsensa joksikin aikaa saadakseen hänet sitten takaisin hieman muuttuneena.

Teini-ikäinen tuntee itsensä milloin vahvaksi, milloin heikoksi. Hän etsii vastausta kysymykseen ”kuka minä olen?”, ja voi siksi kokeilla erilaisia identiteettejä, rooleja ja elämäntyylejä. Teini haluaa usein olla täsmälleen samanlainen kuin kaikki muut, mutta silti erottua joukosta.

Hjerpe kannustaa vanhempia kuuntelemaan enemmän kuin puhumaan ja olemaan kommentoimatta esimerkiksi nuoren tapaa ilmaista itseään vaatevalinnoilla.

– Jos vanhempi yrittää rajata oikeutta kokeilla erilaisia asioita, se aiheuttaa usein voimakasta vastarintaa – ja silloin riskinä on, että yhteys katkeaa ja kommunikointi loppuu.

Teini haluaa harvoin neuvoja

Osa teinien ongelmista liittyy perhedynamiikkaan. Kun nuori on kiihtynyt, vanhempi usein vähättelee kokemusta pyytämällä nuorta ryhdistäytymään tai toteamalla, että ”tuota nyt ei kannata surra”. Vanhempi voi myös kiukustua nuoren liioittelevista sanavalinnoista.

– Teini haluaa harvoin neuvoja, kun hän juttelee ja kertoo jostain tapahtumasta. Kun teini kokee itsensä nähdyksi ja kuulluksi, hän ratkaisee useimmat asiat aivan itse.

Jos kaikenlaiset tunteet ovat perheessä sallittuja ja lapsi oppii tunnistamaan ne varhain, se auttaa myös navigoimaan murrosiän pyörteissä.

Hjerpe tekee asiakkaidensa kanssa paljon työtä sen eteen, että asiakkaat uskaltaisivat avata painekattilan kantta ja kohdata ne tunteet, joista ahdistus kumpuaa.

Tunteet tulevat ja menevät. Huoleen voi kuitenkin olla syytä, jos nuori vaikuttaa pidemmän aikaa alakuloiselta tai jos hänen käytöksensä muuttuu radikaalisti ja hän kieltäytyy kertomasta, mikä on vikana.

Hjerpe neuvoo vanhempia ottamaan yhteyttä esimerkiksi kouluun ja kysymään, onko siellä pantu merkille jotakin poikkeavaa. Vanhempi voi myös pyytää henkilökuntaa pitämään nuorta silmällä. Tukea voi saada myös perheneuvolasta ja vanhemmille suunnatuista chateista.

Vanhemmat voivat tehdä paljon itse. Sen sijaan, että lapsi lähetetään asiantuntijan pakeille, voi ottaa selvää, miten aikuisen kannattaa toimia erilaisissa tilanteissa.

– Toivoisin, että teinien vanhemmat keskustelisivat enemmän keskenään ja sopisivat yhteisistä pelisäännöistä. Monet vanhemmat kamppailevat yksin samankaltaisten ongelmien parissa.

Kehu ja kannusta

Jos teini-ikäinen käyttäytyy huonosti, tulee sillä Anna-Maria Hjerpen mielestä olla seuraamuksia. Hänellä ei kuitenkaan ole yksiselitteistä vastausta siihen, mistä säännöistä tulee pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä. Se riippuu vanhempien ja perheen perusarvoista ja siitä, mitä pidetään kaikkein tärkeimpänä.

Mikäli teini on aidosti häpeissään jostain tekemästään, vanhemman määräämä kotiaresti tai puhelimen käytön rajoittaminen hankaloittaa tilannetta entisestään. Toisaalta seuraamuksille voi olla tarve, jos teini ei vaikuta ollenkaan ymmärtävän, että hän on toiminut väärin.

– Kyse on paljolti oman lapsensa tuntemisesta. Näen usein, että vanhemmat puolustelevat vallan väärinkäyttöä sillä, että lapsi tarvitsee rajoja. Toki rajoja tarvitaan, mutta ei keinolla millä hyvänsä.

Yleisesti ottaen kannattaa keskittää huomio vahvuuksiin ja antaa niistä kehuja. Vaikka teini ei yleensä ilmaantuisi päivällispöytään tai lähtisi mukaan mummolaan, vanhemman ei pidä lakata pyytämästä häntä mukaan.

– Jonain päivänä nuori vastaa taas myöntävästi. Silloin tiedät, että olet selvinnyt pahimman yli.

Artikkeli on julkaistu Kotikäynti-asiakaslehden numerossa 1/2024

Teksti: Marina Wiik

Kuvat: Marina Wiik & Shutterstock