Siirry sisältöön
Yleinen

Terveydenhuollon ja sairaanhoidon suorituskyky äärirajoilla

Covid-19 kuvituskuva

Pohjanmaan paheneva koronavirustilanne on ajanut terveydenhuollon ja sairaanhoidon suorituskyvyn äärirajoille. Sairastuneiden ja altistuneiden joukossa on kasvavassa määrin myös terveydenhuollon henkilöstöä. Yksittäisiä yksikköjä on jo jouduttu sulkemaan Pohjanmaan hyvinvointialueella.

– Olemme vakavassa tilanteessa. Nyt on ensiarvoisen tärkeää, että kaikki jaksavat omalta osaltaan estää virusta leviämästä. Vaikka vakavan sairastumisen riski tuntuisi pieneltä omasta näkökulmasta, viruksen leviämisellä on vakavat vaikutukset, toteaa Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.

Tilanteella laajoja vaikutuksia yrityksiin ja julkisen sektorin palveluihin

Viruksen leviäminen, sairastumiset ja altistumiset vaikuttavat terveydenhuollon ja sairaanhoidon ohella laajasti myös muihin toimialoihin. Tilanne vaikuttaa sekä yritysten toimintaan että julkisen sektorin palveluihin.

Lähiopetuksen suhteen päätettiin seurata kansallista linjaa, mutta seurata tilannetta tarkasti. Sen lisäksi voidaan vielä tarvittaessa ottaa uusia suosituksia käyttöön.

Tilannetta arvioidaan tarvittaessa seuraavan kerran perjantaina 7.1., kun Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä kokoontuu jälleen.

Pohjanmaan alueella voimassa olevat suositukset ja rajoitukset ovat luettavissa Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta. Sivustolta on luettavissa myös leviämisalueen kriteerien täyttyminen Pohjanmaalla.

Matkustusta koskien koronaviruksen korkean tartuntariskin maat on tarkistettavissa THL:n verkkosivuilta.

Pohjanmaan koronatilanteen tunnusluvut kootusti

Epidemian leviämisalueen epidemiologiset tunnusmerkit: Täyttyvät Pohjanmaalla (Pohjanmaa on leviämisalue).

Koronavirustartuntojen määrä yhteensä: 6441 (tiistai 4.1.2022)

Alueellinen ilmaantuvuus (14 vrk): 895 (maanantai 4.1.2022)

Positiivisten näytteiden osuus (viimeisin viikko, keskiarvo):  19,9 %

Alueen koronavirusrokotustilanne (HUOM! Yli 12-vuotiaissa): Yhden rokoteannoksen alueella on saanut 88 % väestöstä, kaksi rokoteannosta 86,1 % ja kolme rokoteannosta 25 % alueen väestöstä (3.1.2022 tilanne.)

Kokouksen osallistujat:

Marina Kinnunen, Pohjanmaan hyvinvointialue (ÖVPH), pj., Peter Nieminen, ÖVPH, Juha Salonen, ÖVPH, Marjo Orava, ÖVPH, Heikki Kaukoranta, ÖVPH, Satu Kärki, ÖVPH, Britt-Marie Bjon, ÖVPH, Sofia Svarsjö, ÖVPH , Tomas Häyry, Vaasa, Gun Kapténs, Luoto, Mikaela Björklund, Närpiö, Eeva Mäkinen, AVI, Markus Heinänen, AVI, Dinah Arifulla, THL, Timo Saari, ELY, Petra Fager ÖVPH, Päivi Berg, siht. ÖVPH

Pohjanmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän tehtävä

Ryhmän tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa alueellaan toimenpiteitä koronaviruksen aiheuttaman infektion (COVID-19) leviämisen ehkäisemiseksi. Suositus- ja rajoitustoimenpiteiden käyttö edellyttää kokonaisvaltaista arviota, jossa päätöksiä tehdään ja punnitaan epidemiologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten suhteen sekä suhteessa perusoikeuksiin.