Siirry sisältöön

Opiskelijaharjoittelut toteutetaan yhteistyössä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten kanssa. 

Opiskeluyksiköiden aktiivisuutta tarvitaan, että saamme tietoomme harjoitteluiden paikkapyynnöt ajoissa. Toisen asteen koulujen tulee toimittaa harjoitteluiden paikkapyynnöt keskisen ja eteläisen alueemme osalta viimeistään syyslukukauden osalta helmikuun loppuun mennessä ja kevätlukukauden osalta syyskuun loppuun mennessä. Pohjoisella alueellamme harjoitteluiden paikkapyynnöt tulee toimittaa syyslukukaudelle huhtikuun loppuun mennessä ja kevätlukukauden osalta lokakuun loppuun mennessä. 

Yliopistojen harjoittelupaikoista sovitaan yliopiston ja yksikön välillä, tai yliopistot voivat olla yhteydessä opiskelijakoordinaattoreihimme. Harjoittelupaikoista yksiköiden kanssa sopineet, saavat vahvistuksen harjoittelupaikastaan jo sopimuksentekovaiheessa. Kun harjoittelijavalinta on tehty, tulee opiskelijan lähettää tietonsa yksikön esihenkilölle. 

Ammattikorkeakoulujen opiskelijat varaavat harjoittelupaikkansa itsenäisesti pääasiassa sähköisen harjoittelupaikkavarausjärjestelmän, Jobiilin, kautta. Jos ammattikorkeakoulua tai koulutusalaasi ei löydy Jobiilista, tulee harjoittelusta sopia opiskelijakoordinaattoreidemme kanssa. Jobiilin kautta harjoittelupaikkansa varanneet saavat vahvistuksen kaksi viikkoa ennen harjoittelujakson alkamista. Opiskelijan tulee täyttää tietonsa Jobiiliin, jolloin esihenkilö näkee harjoittelujaksoon tulevan opiskelijan tiedot suoraan varausjärjestelmästä.  

Toisen asteen opetuksen järjestäjät käyttävät ensisijaisesti Tiitus-harkka-varausohjelmaa. Tiitusta käytetään lähihoitajien ja hoiva-avustajien paikkojen varaamiseen. Jos opetuksen järjestäjä ei käytä Tiitusta, harjoittelupaikkoja voi hakea opetuspäällikön kautta tai joissakin tapauksissa suoraan harjoitteluyksikölle.

Sovittuihin harjoittelujaksoihin liittyvät muutokset tulee tehdä vähintään viikkoa ennen harjoittelujakson alkamista kirjallisesti yksikön esihenkilölle. Jos muutoksia tulee hyvinvointialueen toimesta, niistä ilmoitetaan esihenkilön toimesta suoraan kouluun. 

Opetuspäällikkö
Ann-Christin Finnilä
ann-christin.finnila@ovph.fi
050 434 3836

Sosionomiopiskelijat
Pauliina Taipalus
pauliina.taipalus@ovph.fi
040 353 3419

Sosiaalityöntekijäopiskelijat
Maria Lindvall
maria.lindvall@ovph.fi
040 665 2237

Hoitoalan opiskelijat
Susanne Salmela
susanne.salmela@ovph.fi
044 323 2402