Siirry sisältöön
Yleinen

Tutut ammattilaiset ovat apunasi Pohjanmaan hyvinvointialueella

Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymä aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2022.

”Hyvinvointialueen yhteinen palveluasenne on Hei, kuinka voin auttaa? Hej, hur kan jag hjälpa dig? Palveluasenteemme haluamme näkyvän kaikessa toiminnassamme sekä asiakkaille että henkilöstön kesken”, kertoo hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.

”Kun perustason terveyspalvelut, sosiaalihuolto ja erikoissairaanhoito ovat yhtä organisaatiota, ottaa asiakas aina yhteyttä oikeaan paikkaan ottaessaan yhteyttä Pohjanmaan hyvinvointialueeseen.”

Toimivat kaksikieliset lähipalvelut ovat hyvinvointialueen kehittämisen kivijalka, jolle voidaan rakentaa tulevaisuudessa uusia digitaalisia palveluja. Palvelujen järjestämistä yli kuntarajojen kehitetään, jotta moniammatilliset palveluketjut toimisivat asiakkaan ja potilaan kannalta sujuvasti.

Kehitystyö on jatkuvaa toimintaa

Pohjanmaan hyvinvointialueen toimintaa on valmisteltu tiiviisti koko kuluneen vuoden. Erilaisten tietojärjestelmien ja laitteiden siirtyminen ja käyttö, henkilöstön siirto kunnista uuteen organisaatioon sekä taloushallinnon ja muun hallinnon muutokset ovat olleet suuria ja vaativia kokonaisuuksia.

Tavoitteena on ollut saada taustalla olevat rakenteet valmiiksi kuntayhtymää varten ja toiminnan kehitys jatkuu edelleen tiiviinä ensi vuonna.

”Pyrimme siihen, että kaikki sujuu tammikuussa ongelmitta, mutta toivomme asiakkailta ja potilailta ymmärrystä, jos ja kun muutoksista johtuvia haasteita voi tulla esimerkiksi tietojärjestelmissämme. Teemme kaikkemme, että palvelut sujuisivat hyvin”, Kinnunen kertoo.

Uudet numerot, tutut ihmiset

Suurin muutos asiakkaiden ja potilaiden näkökulmasta on organisaation nimi ja uudet palvelunumerot.

”Taustalla tapahtuu toki muutoksia, mutta asiakkaita ja potilaita palvelevat pääsääntöisesti samat tutut ammattilaiset siellä tutulla terveysasemalla tai sosiaalihuollon palveluissa. Erikoissairaanhoidon palvelut löytyvät edelleen samoista paikoista Vaasasta ja Pietarsaaresta”, Kinnunen toteaa.

Hoidon tarpeen arviointi, neuvonta ja terveydenhuollon ajanvaraus keskitetään Asiakaspalvelukeskukseen (06 218 9000, toiminnassa 1.1.2022 alkaen). Alkuvaiheessa puhelu yhdistyy edelleen oman kunnan alueella sijaitsevalle terveysasemalle, kunnes yhtenäinen toimintamalli on luotu koko alueelle. Puhelinpalveluissa saattaa olla aluksi ruuhkaa ja takaisin soittoa voi joutua odottaa normaalia pidempään.

Suun terveydenhuollolle on myös oma alueellinen neuvontanumero, josta voi varata ajan hammaslääkärille, hammashoitajalle tai suuhygienistille ja saada neuvontaa.

Sosiaalihuollon palveluiden asiakkaat voivat jatkossakin olla yhteydessä kotikunnan alueella sijaitsevaan palveluyksikköön tai samaan yksikköön, jonka kautta on tullut palvelun piiriin. Yhteinen sosiaali- ja kriisipäivystys palvelee koko aluetta.

Hyvinvointialueen yhteinen puhelinvaihde välittää tammikuun alusta alkaen kaikkien alueen sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden puhelut. Puhelinvaihde (06 218 1111, toiminnassa 1.1.2022 alkaen). auttaa esimerkiksi silloin, kun tarvittavaa yhteystietoa ei löydy muualta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden vanhat puhelinnumerot toimivat vielä puolen vuoden siirtymäkauden ajan.