Siirry sisältöön
Koronavirus

Alueen koronatilanne vakaa mutta vaikea

Covid-19 kuvituskuva

Pohjanmaalla on kuluneen viikon aikana todettu virallisella testillä yli kaksituhatta uutta koronatartuntaa. Koronatartuntojen todellinen määrä on korkeampi, sillä kotitesteillä todetut tartunnat eivät näy virallisessa tilastossa.

Tällä hetkellä jopa lähes puolella virallisessa testissä käyvistä todetaan koronavirustartunta.

 – Tämä kertoo siitä, että tartuntoja on todella paljon ja niistä todennetaan vain pieni osa testeillä. Riski saada tartunta on korkeampi kuin koskaan aiemmin, sanoo Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmän puheenjohtaja ja Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen. 

Pohjanmaalla on otettu käyttöön uusi linjaus, jossa koronatestejä tehdään vain rajatulle kohderyhmälle.

– Suosittelemme suurimmalle osalle nyt ensisijaisetsi kotitestiä, mutta siitä huolimatta virallinen testi tehdään kaikille, jotka karanteeni- tai eristyspäätöksen tarvitsevat, sanoo Kinnunen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tilanne vakaa

Tällä hetkellä sairaalahoidossa on 16 koronapotilasta. Näistä 8 on perusterveydenhuollon sairaalaosastoilla, 7 keskussairaalan hoito-osastoilla ja 1 tehohoidossa. Vakavasti sairastuneita yhdistää yksi asia: heistä valtaosa on rokottamattomia.

– Erikoissairaanhoitoa tarvitsevista potilaista noin kaksi kolmasosaa on täysin rokottamattomia, kertoo Kinnunen.

Muuten tilanne hyvinvointialueen palveluissa on hallinnassa ja toimintaa on pystytty ylläpitämään.

– Yksi terveysasema Vaasassa on vielä suljettuna, ja suunniteltuja leikkauksia on jouduttu jo siirtämään noin 100, mutta muilta osin olemme tällä hetkellä selvinneet. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti, sanoo Marina Kinnunen.

Pohjanmaalla on tällä hetkellä käytössä kaikki nykyisen lainsäädännön mahdollistamat rajoitustoimet. Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä ei antanut uusia suosituksia. Voimassa olevat rajoitukset ja suositukset ovat luettavissa Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla.

Katso Pohjanmaan koronatilanteen tunnusluvut kootusti täältä.

Kokouksen osallistujat:

Marina Kinnunen, Pohjanmaan hyvinvointialue (HYKY), pj., Peter Nieminen, HYKY, Marjo Orava, HYKY, Heikki Kaukoranta, HYKY, Peter Riddar, HYKY, Satu Kärki, HYKY, Britt-Marie Bjon, HYKY, Sofia Svartsjö, HYKY, Tomas Häyry, Vaasa, Gun Kapténs, Luoto, Mikaela Björklund, Närpiö, Christina Knookala, Vaasa, Denice Vesterback, Mustasaari, Rolf Sundqvist, Pedersöre, Eeva Mäkinen, AVI, Markus Heinänen, AVI, Dinah Arifullah, THL, Tuula Hannila-Handelberg, THL, Timo Saari, ELY, Petra Fager, HYKY tiedotus, Hanna Hattar tiedotus, HYKY, Päivi Berg, siht., ÖVPH

Pohjanmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän tehtävä

Ryhmän tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa alueellaan toimenpiteitä koronaviruksen aiheuttaman infektion (COVID-19) leviämisen ehkäisemiseksi. Suositus- ja rajoitustoimenpiteiden käyttö edellyttää kokonaisvaltaista arviota, jossa päätöksiä tehdään ja punnitaan epidemiologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten suhteen sekä suhteessa perusoikeuksiin.