koronavirus
Pohjanmaan hyvinvointialueen pandemiajohtoryhmä kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen 2.1. Ryhmä teki valtakunnallisen linjauksen mukaisen päätöksen, että laajamittainen koronatestaus lopetetaan. Jatkossa koronatesti tehdään vain, jos se on hoidon näkökulmasta tarpeen. Koronatartunnan voi pääsääntöisesti sairastaa kotona muiden virustautien tapaan.
Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä kokoontui maanantaina 19.12.2022 käsittelemään alueen epidemiatilannetta ja sen vaatimia toimenpiteitä. Väliaikainen sairausvakuutuslaki päättyy vuoden alussa ja koronavirusinfektio sairastetaan jatkossa normaalien sairauspoissaolokäytäntöjen puitteissa.
Pohjanmaan hyvinvointialueen pandemia- ja rokoteryhmät ovat kokoontuneet keskustelemaan neljännen koronarokotteen ikä- ja riskiryhmien laajentamisesta. Ryhmät ovat arvioineet, että Pohjanmaan nykyisessä epidemiologisessa tilanteessa ei ole perusteita poiketa THL:n rokotussuosituksesta.
Pohjanmaan koronatilanne on syysloman jälkeen kääntynyt merkittävästi heikompaan suuntaan. Tällä hetkellä sairaalahoidossa on ennätysmäärää koronapositiivisia potilaita. Samaan aikaan hoitohenkilöstöä on poissa sairauspoissaolojen vuoksi. Tilanne vaikuttaa terveydenhuollon toimintakykyyn ja voi hidastaa kiireetöntä hoitoon pääsyä.
Pohjanmaan hyvinvointialueen pandemia- ja rokoteryhmät ovat kokoontuneet keskustelemaan maskien käytöstä sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteillä sekä uusista rokotevalmisteista, jotka on räätälöity koronavirusvariantteja vastaan.
Koronarokotteita on hyvin saatavilla Pohjanmaan hyvinvointialueella. Neljättä koronarokotusta tarjotaan nyt 60 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmiin kuuluville täysi-ikäisille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uuden suosituksen mukaan ikääntyneille ja riskiryhmiin kuuluville tarjotaan uutta tehosteannosta myöhemmin syksyllä. Uusia tehosteannoksia annetaan arvioiden mukaan aikaisintaan lokakuussa.
Pohjanmaalla on otettu käyttöön uusi lääke koronainfektion hoitoon. Lääkettä on annettu tähän mennessä muutamalle potilaalle. …
Pohjanmaan hyvinvointialueen pandemiajohtoryhmä kokoontui 1.8. Kokouksessa todettiin, että uuden omikron BA-5 -muunnoksen levittäytyessä tautitilanne on …
Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaita kannustetaan ottamaan koronarokote ja tehosterokotteet ajankohtaisen suosituksen mukaisesti. Neljännen koronarokotteen ikä- ja …
Koronatilanne Pohjanmaalla pysyttelee melko rauhallisena. Sosiaali- ja terveydenhuollon käynneillä suositellaan edelleen kasvomaskin käyttöä ja käsihygieniaan …