Siirry sisältöön
Yleinen

Hoida koronaa kuten muitakin flunssatauteja – laajamittainen koronatestaus päättyy

Pohjanmaan hyvinvointialueen pandemiajohtoryhmä kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen 2.1. Ryhmä teki valtakunnallisen linjauksen mukaisen päätöksen, että laajamittainen koronatestaus lopetetaan. Jatkossa koronatesti tehdään vain, jos se on hoidon näkökulmasta tarpeen. Koronatartunnan voi pääsääntöisesti sairastaa kotona muiden virustautien tapaan.

Koronatestiin hoidontarpeen arvion perusteella

Koronatestaus ajanvarauksella päättyy ja maanantaista 9.1. alkaen testi tehdään vain terveydenhuollon ammattilaisen arvion perusteella. Virallinen testi tehdään esimerkiksi silloin, jos potilas tarvitsee oireidensa takia vuodeosastohoitoa. Enää testiin ei siis voi itse varata aikaa.

Valtaosa sairastaa koronainfektion kotona lievin oirein tavallisen flunssan tapaan. Aiemmin suositeltiin, että koronaan sairastunut välttäisi kontakteja viisi vuorokautta oireiden alusta.

– Nyt kotona sairastavien ei pääsääntöisesti tarvitse tehdä kotitestejä eikä muutenkaan varmentaa, että kyseessä on juuri koronatartunta. Flunssaisena pysytään jatkossakin kotona ja arkeen voi palata, kun yleiskunto on hyvä, kuume on poissa ja muut oireet ovat selvästi vähentyneet, johtajaylilääkäri Peter Nieminen toteaa.

Jos yleisvointi heikkenee tai oireet ovat vaikeita, on syytä ottaa yhteys terveydenhuoltoon. Asiakaspalvelukeskuksesta saa ohjeita hoitoon hakeutumisesta arkisin klo 8-16 numerossa 06 218 9000. Viikonloppuisin soitetaan päivystysavun numeroon 116 117, josta saa ohjeita. Numeroon tulee aina soittaa, ennen kuin lähtee päivystysvastaanotolle.

Ehkäise hengitystieinfektiot ja hoida flunssaa kotona

Koronan lisäksi tällä hetkellä sairaanhoitoa kuormittavat erilaiset hengitystieinfektiot. Useimmat virustaudit aiheuttavat väsymystä, tukkoisen nenän, kurkkukipua, yskää ja kuumetta. Tavallisia flunssan oireita voi helpottaa kotikonstein ja apteekista saatavilla itsehoitolääkkeillä.

– Virustauti menee useimmiten ohi muutamassa päivässä eikä vaadi käyntiä lääkärillä tai hoitajalla. Yskä saattaa jatkua pitempäänkin, mutta sekin paranee yleensä itsestään ajan kanssa, Nieminen muistuttaa.

Myös lasten oireita voi seurata kotona. Hoitoon kannattaa hakeutua, jos kuume jatkuu yli viisivuorokautta, lapsen yleisvointi heikkenee tai hengittäminen on vaikeaa.

Muistathan nämä keinot hengitystieinfektioiden ehkäisyyn:

– Ota suositellut rokotukset – ne ovat paras keino suojautua vakavalta taudilta.

– Sairasta kotona ja tapaa perheen ulkopuolisia ihmisiä vain terveenä.

– Pese kädet, yski ja aivasta hihaan – hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla hygieniasta.

– Arvioi oma riskisi, käytä tarvittaessa maskia ja pidä etäisyyttä.

Hoida flunssaa kotona

– Muista jäädä kotiin ja levätä. Töihin, kouluun ja harrastuksiin tulee palata vasta, kun on täysin kuumeeton ja muut oireet ovat selvästi helpottaneet.

– Nauti riittävästi nesteitä. Kuume voi aiheuttaa nestehukkaa. Lämmin juoma saattaa helpottaa kurkkukipua.

– Kuumetta voi laskea tavallisilla särkylääkkeillä, kuten tulehduskipulääkkeellä tai parasetamolilla.

– Tukkoisuutta voi helpottaa höyryhengityksellä, nenäkannulla ja apteekista saatavilla nenäsumutteilla.