Siirry sisältöön
Yleinen

H-talo kokoaa perusterveydenhuollon palvelut Vaasassa: Tavoitteena sujuva hoito ja yhdenvertainen hoitoon pääsy

Joulukuun puolivälissä suurin osa Vaasan terveysasemien palveluista siirtyy H-taloon Hietalahden sairaala-alueelle. Osastonhoitaja Marlene Vägar kertoo, mitä muutos tarkoittaa käytännössä.

Yksi pandemiavuosien suurimmista rakennusprojekteissa Vaasassa on valmistunut, ja perusterveydenhuollon on aika asettua taloksi sairaala-alueella. Ensimmäisenä muuttovuorossa ovat Gerbyn, Tammikaivon, Ristinummen ja Kirkkopuistikon hoitajan- ja lääkärinvastaanotot. Vähäkyrön vastaanotto jatkaa entisellä paikallaan.

Osastonhoitaja Marlene Vägar odottaa innolla muuttoa H-taloon.

− Pienemmät terveysasemat ovat haavoittuvampia kuin isommat hoitoyksiköt. Asiakkaat ovat myös joutuneet epätasa-arvoiseen asemaan, kun vastaanotto-ajat ovat jakautuneet alueittain, Vägar sanoo.

H-talon henkilöstö on suurelta osin samaa, joka on aiemmin työskennellyt terveysasemilla eri puolilla Vaasaa.

Varaa aika ennen käyntiäsi

H-talossa asiakkaille tarjotaan terveydenhuoltoa ajanvarauksella kuten aiemmin pienillä terveysasemilla. Asiakas voi myös hoitaa monta asiaa sähköisesti.

Omakanta-palvelun kautta on esimerkiksi mahdollista uusia reseptejä ja lukea potilaskertomuksia ja Omaolo-palvelussa voi tehdä hoidon tarpeen arvioinnin. Hyvinvointialue kehittää myös jatkuvasti omia sähköisiä palvelujaan.

Hätätapauksessa soita 112

Jos asiakkaalla on voimakkaita rintakipuja, puutumisia tai hänen yleinen vointinsa on äkillisesti huonontunut, hänen tulee lähteä päivystykseen tai soittaa 112, eikä varata aikaa terveyskeskuksen vastaanotolle. Mikäli ei ole varma, vaativatko oireet lähtöä päivystykseen, valtakunnallinen Päivystysapu tarjoaa apua ja neuvoja vuorokauden ympäri numerossa 116117.

Ennen käyntiään asiakkaan tulee varata vastaanotto-aika hyvinvointialueen Asiakaspalvelukeskuksesta, puh. 06 218 9000. Ajan terveydenhuollon vastaanotolle voi myös varata verkossa.

− Mikäli asiakas haluaa käydä tutun hoitajan luona myös vastaisuudessa, juuri hänelle voi varata ajan sähköisen ajanvarauksen kautta. Asiakas voi varata myös puhelinajan.

Kulku vastaanotolle Sanmarkinkadulta 

H-talon sisäänkäynti on Sanmarkinkadulla, pesäpallokenttää vastapäätä. Pohjakerroksessa on ilmoittautumisautomaatteja, joilla asiakas voi tunnistautua ajo- tai Kela-kortilla. Ilmoittautumisen yhteydessä asiakas saa lapun, josta käy ilmi mihin kerrokseen ja huoneeseen hänen tulee mennä. Asiakas voi ilmoittautua myös tekstiviestillä.

Pohjakerroksessa asiakas saa tarvittaessa apua palveluneuvojilta tai sairaanhoitajilta. Mikäli asiakas on tullut paikalle ilman varattua aikaa, hänen on mahdollista ottaa vuoronumero ja saada nopeasti hoidettua reseptien uusimisen kaltaisia rutiiniasioita.

Pienemmät terveysasemat ovat haavoittuvampia kuin isommat hoitoyksiköt.  

Osastonhoitaja Marlene Vägar

H-talossa asiakkaita ei pyydetä vastaanotolle nimellä, vaan ilmoittautumisen yhteydessä saadulla palvelunumerolla. Uutta on myös, että hoitajilla ja lääkäreillä ei ole omia vastaanottohuoneita, sillä huoneet ovat yhteiskäytössä talon muun henkilöstön kanssa. 

− Kaikissa vastaanottohuoneissa on sama varustus. On tarkoitus, että huoneita käytettäisiin tehokkaasti ja että jokainen hoitaja tai lääkäri voisi palvella asiakkaita missä huoneessa vain, Vägar sanoo. 

Turvallista vierailla ja työskennellä

Perusterveydenhuollon vastaanottohuoneet sijaitsevat ensimmäisessä kerroksessa, kuten myös apteekki. Lisäksi H-talosta löytyy sekä kanttiini, että ravintola. Asiakasmäärän arvioidaan kohoavan satoihin päivässä.

− Sen sijaan, että potilaita kierrätetään eri palvelupisteiden välillä, ajatuksena on, että he saisivat mahdollisimman paljon apua yhdestä paikaista, Marlene Vägar sanoo.

Osalla sairaanhoitajista on rajattu lääkkeenmääräämisoikeus ja heillä tulee jatkossa olemaan mahdollisuus kirjoittaa reseptejä. Ajanvarauksen kautta voi myös varata ajan sairaanhoitajalle perusteellista terveystarkastusta varten. Palvelu on erityisesti senioreita varten.

− Se tulee toimimaan vähän omahoitajajärjestelmän tapaan. Ehdimme testata sitä hieman ennen kuin korona laittoi kapuloita rattaisiin, sanoo apulaisosastonhoitaja Päivi Granlund

Osastonhoitaja Marlene Vägar seisoo pöydän ääressä. Hänellä on vaaleat hiukset, valkoinen paita ja mustat housut.
Osastonhoitaja Marlene Vägar.

Vastaanottohuoneiden takana on palvelukäytävä tai ”back office”, jossa hoitohenkilökunta pitää etävastaanottoja ja tekee toimistotöitä. Järjestely on käytännöllinen, mutta parantaa myös asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuutta.

Henkilöstö on osallistunut tilojen suunnitteluun

H-talon suunnittelu on jatkunut monta vuotta, ja sekä henkilökunta että erityisryhmät ovat saaneet esittää tiloihin ja toimintoihin liittyviä toiveita. Sekä Granlund että hänen kollegansa Anne Renko ovat innoissaan tulevasta muutosta.

− Tilat ovat helposti saavutettavia, miellyttäviä ja tarkoituksenmukaisia. Entisillä terveysasemilla kuului esimerkiksi joskus ääniä vastaanottohuoneiden välillä, he kertovat.

Osastonhoitajille vaivalloisempaa oli kuitenkin, että heidän täytyi sukkuloida eri terveysasemien välillä.  

− Tuntui siltä, että olimme melkein aina väärässä paikassa. Nyt saamme olla siellä missä henkilökunta ja potilaat ovat, Renko ja Granlund toteavat.

H-talon perusterveydenhuollon vastaanotolla tulee työskentelemään noin 130 terveydenhoitajaa ja lääkäriä. Koska H-talon henkilökunta tulee eri työyhteisöistä, kestää varmasti aikansa ennen kuin kaikki alkaa toimia rutiininomaisesti. Moni työntekijä näkee kuitenkin muuton hyvänä mahdollisuutena tarkastella ja uusia työtapojaan.

− Mitä enemmän tietoa henkilöstö on saanut, sitä positiivisemmin he suhtautuvat muuttoon, sanoo Anne Renko.

Perusterveydenhuollon vastaanotot ovat ensimmäinen palvelu, joka muuttaa H-taloon. Loput palvelut muuttavat vaiheittain alkuvuoden 2023 aikana.