Siirry sisältöön
Kotikäynti-asiakaslehti

Liikuntaa ja kulttuuria ikäihmisten olohuoneisiin

Jumppaa, etäkuntoutusta, kulttuuria ja musiikkia. Muun muassa näistä koostuu televisiokanava OnniTV, jonka lähetykset ilahduttavat arkipäivisin Pohjanmaan ikäihmisiä.

OnniTV (entinen KotiTV) on valtakunnallinen tv-kanava, jonka liikuntaohjelmisto sisältää esimerkiksi kotona tehtävää arkiliikuntaa ja kunto-ohjeita. Kanavalla näytetään ohjattua tanssia, keppijumppaa, kehonhuoltoa ja äijäjumppaa. Toisinaan tehdään myös rentoutumisharjoituksia.  

Ohjelmat on suunnattu kaikille ikäihmisille, mutta erityisesti niille, joiden on syystä tai toisesta vaikea päästä säännöllisesti ulos kävelemään, kuntosalille tai jumpparyhmiin. Osallistua voi omassa kodissa tai vaikkapa asumispalveluiden yhteisissä tiloissa.

– Toivomme, että jokaisen Pohjanmaalla asuvan päivärutiineihin kuuluu arkiliikunta jossain muodossa. Ohjattujen ohjelmien kautta on helpompi löytää motivaatio kuntoiluun ja sen myötä liikkumisen ilo, kertoo fysiatri, kuntoutuksen johtava lääkäri ja toimialajohtaja Annica Sundberg.

Virkistystä muistille ja mielelle

OnniTV:n ohjelmistoon kuuluu muistijumppaa sekä asumiseen ja terveydenhoitoon liittyviä neuvontaohjelmia. Ohjelmien tarkoituksena on auttaa ikäihmisiä arjen rytmityksessä, kuten muistamaan säännöllisen ruokailun tärkeys.

Kanava tarjoaa myös mahdollisuuden rentoutua kulttuurin ja musiikin parissa. Ohjelmistoon kuuluu museokierroksia ja tekstitettyjä yhteislauluhetkiä, joiden mukana katsoja voi laulaa.

– Musiikki ja kulttuuri ovat mielenterveyden kannalta erittäin tärkeitä. Tuttu laulu voi pysyä muistissa ja ilahduttaa läpi elämän, Sundberg kuvailee.

Mikä OnniTV (ent. KotiTV)?

OnniTV on maksuton tv-kanava, jonka tarkoituksena on kannustaa ikäihmisiä liikkumaan sekä rentoutumaan kulttuurin ja musiikin parissa.

Kanava näkyy Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntien alueella. Kanavan numero on verkkotyypistä riippuen 33, 66 tai 99. Päivän ohjelmien aikataulun voi katsoa osoitteesta www.kotitv.fi.

Kanava on kaksikielinen. Suomenkielistä ohjelmaa esitetään maanantaista perjantaihin klo 11-13, ruotsinkielistä maanantaisin ja perjantaisin klo 10-11.

Artikkeli on julkaistu Kotikäynti-asiakaslehden numerossa 1/2022.

Kanavan nimimuutos päivitetty juttuun 7/2023.

Teksti: Elina Kurtti
Kuva: Christoffer Björklund