Sopeutumisvalmennus ja apuvälineet
Sopeutumisvalmennus
Vammaiselle henkilölle ja hänen läheisilleen voidaan myöntää sopeutumisvalmennusta. Sopeutumisvalmennus on neuvontaa, ohjausta ja valmennusta. Sopeutumisvalmennusta voidaan järjestää erilaisten kurssien muodossa tai yksilöllisenä sopeutumisvalmennuksena. Sopeutumisvalmennusta ovat erimerkiksi asumisvalmennus, liikkumistaidon ohjaus, pistekirjoitus tai erilaiset sosiaalista toimintakykyä edistävät kurssit.
Apuvälineet
Vammaisen henkilön tarvitsemia päivittäisten toimintojen välineitä, koneita ja laitteita, jotka ovat muita kuin lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineitä, voidaan korvata tai antaa käyttöön. Tällaisia voivat olla esimerkiksi auto, kodinkoneet ja vapaa-ajan välineet.
Korvausta apuvälineiden hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin myönnetään vammaiselle henkilölle, joka tarvitsee apuvälineitä vammansa tai sairautensa johdosta liikkumisessa, viestinnässä, henkilökohtaisessa suoriutumisessa kotona tai vapaa-ajan toiminnoissa. Vain kohtuulliset ja välttämättömät kustannukset korvataan ja silloin korvataan puolet kustannuksista.
Lisätietoja saat vammaispalvelujen sosiaalityöntekijältä lähimmästä sosiaalipalveluyksiköstä.
Johtava sosiaalityöntekijä, eteläinen alue, Monika Kankaanpää puh. 040 164 7091.
Yhteystiedot
Huom! Puhelinaika tiistai ja torstai klo 9 – 10
Lapsiperheet
Sosiaalityöntekijä puh. 040 489 60 51 A-I
Sosiaalityöntekijä puh. 040 183 5867 J-O
Sosiaalityöntekijä puh. 040 640 3168 P-Ö
Sosiaaliohjaaja puh. 040 545 6445
Lapsiperheet, joissa aikuinen on asiakkaana:
Sosiaalityöntekijä puh. 040 650 8123 J-O
Sosiaalityöntekijä puh. 044 424 9211 A-I + P-Ö. Puhelinaika ti + to klo 9-10
Aikuiset
Sosiaalityöntekijä puh. 040 747 2678 A-K + svenska/ ruotsink.
Puhelinaika ti + to klo 9-10
Sosiaalityöntekijä puh. 040 843 9817 L-Ö + Vähäkyrö.
Puhelinaika ti + to klo 9-10
Sosiaalityöntekijä puh. 040 650 8123 (aikuiset). Puhelinaika ti + to klo 9-10
Sosiaalityöntekijä puh. 040 183 5867 (lapset)
Sosiaaliohjaaja puh. 040 483 6342 (aikuiset)
Käyntiosoite: Sosiaalipalvelut, Keskustie 4, Sepänkylä
Sosiaalityöntekijä puh. 044 424 9211 (aikuiset)
Puhelinaika ti + to klo 9-10
Lapset:
Sosiaalityöntekijä puh. 040 489 6051 (sukunimi A-I + suomenkieliset lapset)
Sosiaalityöntekijä puh. 040 640 3168 (lapset, sukunimi H-Ö)
Käyntiosoite: Sosiaalitoimisto, Öurintie 31, 66800 Oravainen
Sosiaalityöntekijä (puhelinaika ti. ja to. klo 9–10), puh. 06 218 3823
Sosiaaliohjaaja puh. 040 168 5379
Käyntiosoite: Lastensuojelun yksikkö, Malmin sosiaali- ja terveyskeskus Kolpintie 7 / Pohjanlahdentie 1, Sisäänkäynti H, 5. kerros, PL 111, 68601 Pietarsaari
Puheliaika tiistaisin ja torstaisin klo 9-10
Sosiaalityöntekijä, puh. 040 805 1317
- Vammaishuolto, aikuiset (K-Ö) – Pietarsaari ja Luoto
Sosiaalityöntekijä, puh. 040 805 1973
- Vammaishuolto, aikuiset – Uusikaarlepyy ja Pedersöre
Sosiaalityöntekijä, puh. 040 355 1475
- Vammaishuolto, aikuiset – Uusikaarlepyy ja Pedersöre
Sosiaaliohjaaja, puh. 040 805 1902
- Vammaishuolto, aikuiset
Sosiaaliohjaaja, puh. 040 805 1395
- Uusikaarlepyy ja Pedersöre
Sosiaaliohjaaja, puh. 050 523 3432
- Pietarsaari ja Luoto
Sosiaaliohjaaja, puh. 050 374 0781
- Pietarsaari ja Luoto
Vammaishuolto, lapset
Sosiaalityöntekijä, puh. 040 805 1384
- Vammaishuolto, palvelut lapsille – Pietarsaari, Luoto ja Pedersöre
Sosiaalityöntekijä, puh. 044 721 7716
- Vammaishuolto, palvelut lapsille – Pietarsaari, Luoto, Uusikaarlepyy
Kuntoutusohjaaja, puh. 040 805 1734
- Kuntoutusohjausta 0-18 vuotiaille, suomeksi ja ruotsiksi
Kuntoutusohjaaja, puh. 040 805 1705
- Kuntoutusohjausta 0-18 vuotiaille, ruotsiksi
Sosiaalityöntekijä puh. 040 650 8123 (aikuiset). Puhelinaika ti + to klo 9-10.
Sosiaalityöntekijä puh. 040 424 9237 (lapset)
Sosiaaliohjaaja puh. 040 483 6342 (aikuiset)
Käyntiosoite: Sosiaali- ja perhepalvelut, Närpiöntie 4, 64200 Närpiö
Sosiaalityöntekijä puh. 044 4249 237. Puhelinaika tiistaisin klo. 9-10.
Käyntiosoite: Lapväärtintie 10, 64100 Kristiinankaupunki
Sosiaalityöntekijä puh. 044 4249 237. Puhelinaika tiistaisin klo. 9-10.
Käyntiosoite: Sulkukatu 11 A, 64260 Kaskinen
Sosiaalityöntekijä puh. 044 4249 237. Puhelinaika tiistaisin klo. 9-10.
Käyntiosoite: Strengeberginkatu 1, 68600 Pietarsaari (ajanvarauksella)
Puhelinaika ti ja to klo 9-10
Johtava sosiaalityöntekijä, 040 805 1973
Sosiaaliohjaaja, 040 353 6057
Käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 44, 65100 Vaasa
Puhelinaika ti ja to klo 9-10
Sosiaaliohjaaja, 040 837 3350