Siirry sisältöön

Osaston tavoitteena on lyhyet, enimmillään 48 tunnin hoitoajat lukuun ottamatta joidenkin infektioiden hoitoa. Sen jälkeen potilaat voivat lähteä kotiin tai heidät siirretään joko keskussairaalan tai kotikunnan vuodeosastolle.

Osastolla on kahden hengen huonetta, kuusi valvontapaikkaa sekä eristyshuonetta, joista kahta voidaan käyttää yli-/alipaineistettuna. Kaikkiaan potilaspaikkoja on 22.

Osastolla on mahdollisuus valvoa sydämen toimintaa monilla potilailla yhtaikaa.

Sairaustiloja, jotka hoidetaan osastolla

Osastolla hoidettavia sairaustiloja ovat muun muassa akuutit infektiot, sydänvaivat, eri neurologisia oireet, terveydentilan äkillinen heikentyminen, lievät myrkytystilat, epäselvät oireet, joiden vuoksi tarvitaan lisää tutkimuksia, tarttuva tuberkuloosi ym.

Koronapandemian aikana toimimme pandemia osastona niille COVID-19-potilaille, jotka vaativat osastonhoitoa.

Tärkeää tietoa vierailijoille

COVID (ja myös muut sairaudet, kuten tuhkarokko ja tuberkuloosi) on yleisvaarallinen tartuntasairaus, joten potilaat sijoitetaan eristyshuoneisiin. On hyvin tärkeää, että näissä huoneissa ollaan erityisen tarkkoja hygienian kanssa. Asianmukaisten suojavaatteiden käyttö on välttämätöntä, sekä itsensä, potilaan ja muiden ihmisten suojaamiseksi tartunnoista. 

Ilmoittaudu aina henkilökunnalle ennen kuin menet eristyshuoneessa olevan potilaan luokse. Tällä varmistetaan, että suojaudutaan oikein, ja voimme yhdessä ehkäistä tautien leviämistä. Käsienpesu, sekä käsihuuhteen käyttö on todella tärkeää, kun poistutaan eristyshuoneesta. Yritä minimoida sekä käyntien, että kävijöiden määrää infektioriskin vähentämiseksi. Ystävällisesti kunnioita osaston vierailuaikoja.

Jos jotain jää epäselväksi, tai tarvitsette apua suojavaatteiden ja hygienian kanssa, olkaa ystävällisesti yhteydessä henkilökuntaan. 

Yhteystiedot

Sijainti

Vaasan keskussairaala, Y1A

Kanslia

06 213 2742

Fax

06 213 2748

Vastaava hoitaja

puh.: 06 2132750

Apulaisosastonhoitaja Helena Snickars

06 213 2750, 040 6203 706

Osastonhoitaja Johanna Smeds (johanna.smeds3@ovph.fi)

puh.: 06 2132740, 040 6733 297

Ylihoitaja Saija Seppelin

06 213 4302

Johtava lääkäri Taneli Väyrynen

06 213 5319

Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@ovph.fi

Virailuajat

Osaston vierailuaika klo 15-19.