Siirry sisältöön
Yleinen

Pohjanmaan hyvinvointialueen palvelut asiakkaan mukana missä ja milloin vain


Mobiilisovellusprojektin tarkoituksena on hankkia ja ottaa käyttöön asiakkaille suunnattu sähköinen asiointikanava Pohjanmaan hyvinvointialueella. Projekti on nopeatempoinen, sillä valmistelu alkoi tammikuussa 2022 ja ensimmäisen version käyttöönotto on suunniteltu jo tammikuulle 2023.

Projektin kantavana ajatuksena on aito asiakaslähtöisyys, josta kertoo myös projektin työnimi, Mobiili – Kuinka voin auttaa?

– Sovelluksella halutaan ennen kaikkea helpottaa asiakkaan asiointia hyvinvointialueella tarjoamalla uusi, vaihtoehtoinen asiointimahdollisuus perinteisten tapojen rinnalle, kertoo hankejohtaja Marianne Korvajärvi.

Sovelluksella tavoitellut hyödyt eivät kuitenkaan rajoitu vain asiakkaisiin, vaan sillä uskotaan saavutettavan helpotusta myös ammattilaisten työhön esimerkiksi puheluiden vähenemisen ja asiakkaiden nykyistä itsenäisemmän asioinnin myötä.

Oleellisena osana projektin valmistelutehtäviä on kartoittaa niin asiakkaiden kuin ammattilaistenkin sovellukselle asettamat tarpeet.

– Asiakaskysely toteutettiin helmikuussa ja ammattilaisten tarpeita on kartoitettu alkuvuoden aikana muun muassa erilaisissa työpajoissa. Kyselyiden tulosten, työpajojen ja muiden selvitysten avulla muodostetaan vaatimusrivit sovelluksen hankintaprosessia varten, Korvajärvi kertoo.

Kun lopulliset vaatimukset ovat selvillä ja muut edellytykset hankinnan aloittamiseksi täytetty, pyritään esitys hankintaprosessin aloittamisesta viemään päätettäväksi vielä kevään aikana.

Löydät tarkempaa tietoa projektista sekä uutisia projektin etenemisestä lähiaikoina hyvinvointialueen verkkosivuilta.