Siirry sisältöön
Yleinen

Helahoidolla karsitaan suun terveydenhuollon tyhjäkäyntiä

Hammaslääkäri ja hammashoitaja hoitavat tuolissa makaavan potilaan hampaita
Vaasanpuistikon hammashoitolassa pilotoidaan uutta Helahoito-mallia, jossa tavoitteena on hoitaa potilas yhdellä käyntikerralla mahdollisimman valmiiksi.

– Kun potilas soittaa suun terveydenhuollon hoidon tarpeen arviointiin, emme voi tietää, meneekö hoitoon 15 vai 75 minuuttia. Joudumme tekemään arvion ja varata ajan sen mukaan. Potilaan saama hoito on aina sidottu seuraavan kiinteään hoitoaikaan, mutta helahoidossa tämä muuttuu, alueylihammaslääkäri Annika Nummela-Mänty kertoo.

Tällä hetkellä odottelua tulee välillä sekä potilaalle että ammattilaisille. Tästä tyhjäkäynnistä pyritään nyt eroon uudella helahoito-mallilla.

Mahdollisuutta helahoitoon tarjotaan niille perusterveille aikuisille, joilla on esimerkiksi paikattava reikä ja tarve poistaa hammaskiveä. Ne potilaat, joilla on suurempi hoidon tarve, hoidetaan edelleen perinteisellä vastaanotolla.

Kun potilaalle varataan aika helahoitoon, hän saa tiedon aikaikkunasta, minä päivänä ja millä aikavälillä hänet otetaan vastaan. Hammashoitolassa vuoropäällikkö seuraa ajantasaisesti hoitohuoneissa tehtäviä toimenpiteitä ja lähettää tarkemman kutsuajan tekstiviestinä potilaalle puoli tuntia ennen kuin vastaanotto alkaa.

– Kutsussa määritelty aikaikkuna voi olla esimerkiksi kello 13-14. Voit siis saada tekstiviestin kello 13.15 että hoitoaikasi on 13.45.

Näin potilas ei joudu odotella turhaan odotushuoneessa, eikä henkilökunnan tarvitse odotella seuraavaa potilasta.

Kerralla valmista, vähemmän käyntejä,

Aikaa varattaessa potilas saa itse valita, haluaako tai pystyykö tulla helahoito-potilaaksi. Kutsukirjeessä lähetetään tarkat ohjeet, miten tulee toimia.

– Helahoitoon tulevia potilaita kehotetaan varaamaan tavallista enemmän aikaa hoitokäyntiä varten. Jos kaikkia tarvittavia hoitotoimenpiteitä ei pystytä tekemään tai potilas ei jaksa enempää kerralla, varataan uusi hoitoaika. Tavoitteena on hoitaa potilas siten, että uutta hoitoaikaa ei tarvitse varata.

Potilasta voi samalla käynnillä hoitaa useampikin ammattilainen. Kun hammaslääkäri on esimerkiksi paikannut reiän, tulee suuhygienisti vielä poistamaan hammaskiveä.

Helahoito eroaa perinteisestä hammaslääkärikäynnistä myös siten, että vastaanotolla ei ole välttämättä sama lääkäri, hoitaja tai suuhygienisti, jolla on käynyt aikaisemmin.

– Ammattilaisilla on tietenkin potilastiedot käytössään, mutta hoito alkaa aina siitä, kun vastaanotolla tutkitaan, millainen hoidon tarve tällä hetkellä on.

Hammaslääkäri Artturi Rantala ja hammashoitaja Sakina Rahimi siirtyvät hoitamaan helahoito-potilaita Vaasanpuistikon hammashoitolassa. Ensimmäiset potilaat tulevat vastaanotolle 13. syyskuuta.

Pisimpään odottanut hoidetaan ensin

Noin puolet Vaasassa hoitojonossa olevista työikäisistä sopii helahoito-potilaiksi. Kaikki potilaat ovat edelleen samassa jonossa, eikä helahoito ole ohituskaista.

– Ne, ketkä ovat odottaneet pisimpään, pääsevät hoitoon ensin.

Helahoito-mallin taustalla on toiminnanohjausjärjestelmä, jonka avulla potilasvirtaa hallitaan. Tavoitteena on, että päivän aikana hoitohuoneen tuoli olisi mahdollisimman vähän aikaa tyhjänä. Helahoito on ison yksikön toimintatapa, sillä se vaatii riittävästi hoitohuoneita ja henkilökuntaa.

Kun yhdessä huoneessa hoidetaan potilasta, toisessa siivotaan ja valmistaudutaan ottamaan vastaan seuraava potilas.

– Tämä on iso muutos myös ammattilaisillemme, jotka ovat tottuneet työskentelemään kiinteää aikaa seuraten. Työn rytmi muuttuu joustavaksi. Ammattilaisten on mahdollista hoitaa useampi potilas yhdellä käyntikerralla kerralla valmiiksi ja vältytään hoitojen pitkittymiseltä.

Helahoito-malli otetaan käyttöön ensin Vaasanpuistikon hammashoitolassa ja sitä testataan vuoden ajan. Ristinummi tulee mukaan myöhemmin syksyllä ja myös pienemmät yksiköt Tammikaivossa ja Raastuvankadulla kokeilevat uutta toimintamallia.

Johtava hammaslääkäri Hanna Kangasmaa ja ylihammaslääkäri Annika Nummela-Mänty ovat varovaisen toiveikkaita uudesta työmuodosta. Vastaavaa järjestelmää käytetään jo neljällä muulla hyvinvointialueella hyvin tuloksin.

– Ei tämä tule kokonaan jonotilannettamme ratkaisemaan, mutta tämä on tärkeä toimenpide oikeaan suuntaan, Kangasmaa toteaa.