Siirry sisältöön
Yleinen

Nuorille ja vanhemmille apua huoliin uudesta chat-palvelusta

Arjessa jaksamiseen ja elämän huoliin on avattu uusi chat-palvelu. Ammattilaiset keskustelevat nuorten ja vanhempien kanssa kolmena päivänä viikossa esimerkiksi päihteistä, mielenterveydestä, vanhemmuudesta ja jaksamisesta.

Nuorten ja perheiden haasteet näkyvät yhteiskunnassa monella tavalla. Uusi chat on yhteistyö Pohjanmaan hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen välillä. Eri alojen ammattilaisilla on yhteinen halu auttaa perheitä ja nuoria arjen murheissa.

– Haluamme tarjota kanavan, jossa nuoret ja vanhemmat voivat kokea tulevansa kuulluksi. Chatin vastaajat ovat käyneet koulutuksen ja tekevät työtä muiden tehtävien ohella, pari tuntia kuukaudessa, kertoo projektityöntekijä Sandra Ström.

Keskusteluihin vastaavat esimerkiksi nuorisotoimen työntekijät, koulukuraattorit, terveydenhoitajat ja sosiaaliohjaajat.

– Yhteistyössä ovat jo mukana Vaasan ensi- ja turvakoti ja Ohjaamo Pietarsaari. Uusia kumppaneita toivotaan mukaan, jotta voimme tarjota chattia jatkossakin, kannustaa Ström.

Chat ei vaadi tunnistautumista

Chat on auki maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 15–17 ja perjantaisin klo 11–13. Nuorille suunnattu chat löytyy osoitteesta normaali.fi ja vanhemmat voivat käydä keskusteluja osoitteessa enjaksa.fi.

Chat on luottamuksellinen ja anonyymi. Keskustelujen aiheet voivat liittyä esimerkiksi mielenterveyteen, riippuvuuksiin, parisuhteeseen, itsetuntoon, omaan vanhemmuuteen tai lapsen kehitykseen.

– Chatissa vastaavat ammattilaiset voivat antaa tukea ja ohjata tarvittaessa palveluiden pariin. Jotta kynnys ottaa yhteyttä olisi mahdollisimman matala, voi chatissa keskustella täysin anonyymisti, selventää Ström.

Vastauksia löytyy myös videoista

Chatin osoitteista löytyy myös videoita, joista löytyy vastauksia tavallisiin nuoria ja vanhempia pohdituttaviin asioihin.

– Videoita löytyy laaja skaala niin nuorille kuin vanhemmille. Nuorille suunnatut videot käsittelevät esimerkiksi alkoholia, viiltelyä ja yksinäisyyttä. Vanhemmille taas löytyy tukea muun muassa erotilanteeseen, riippuvuuksiin ja jännitykseen liittyen, kertoo Ström.

Videoilla aiheista kertovat eri alojen asiantuntijat ja osassa keskustelemassa on myös asiakas.

Videot saatavilla vuorokauden ympäri ja chat on auki maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 15–17 ja perjantaisin klo 11–13:

– vanhemmille osoitteessa enjaksa.fi
– nuorille osoitteessa normaali.fi

Digitaalisia palveluita kehitetään EU:n rahoittamassa Prima Botnia –hankkeessa.