Sairaanhoitaja Johanna Svenlin: ”Vuorotyö on huippua lasten ollessa pieniä”

Suoritin lähihoitajan tutkinnon vuonna 1998, keskellä lamavuosia. Työpaikoista oli pulaa, ja monet hoitajat hakeutuivat Ruotsiin ja Norjaan. Se ei kuitenkaan kiinnostanut minua. Onnekseni sain kesätyön avulla jalkani ovenrakoon Malmin terveyskeskuksen vuodeosastolle ja sain tehdä erilaisia määräaikaisuuksia.

Kun olin äitiysvapaalla toisen lapseni kanssa, sain viran Östanlidin pitkäaikaishoidon yksiköstä. Potilaat olivat vuodepotilaita, jotka tarvitsivat paljon hoitoa. Samaan aikaan minulla oli useampi pikkulapsi kotona. Ne kymmenen vuotta olivat monella tavalla raskaita, mutta opettavaisia.

Östanlidissä työskentelyn jälkeen palasin sairaalamaailmaan. Kun työskentelin osastolla, jossa oli kuntoutus- ja neurologisia potilaita, kiinnostukseni jatko-opiskeluun heräsi. Aloin opiskella sairaanhoitajaksi, ensin avoimessa yliopistossa ja sitten aikuiskoulutuksessa.

Vuodesta 2017 olen työskennellyt yleislääketieteen osastolla, jossa annetaan palliatiivista hoitoa. Käyn kierrolla lääkärin kanssa, jaan lääkkeitä, vastaan kotiuttamisesta ja pidän yhteyttä palveluohjaajiin ja omaisiin. Osastolla on nyt parisenkymmentä potilaspaikkaa. Yksiköt olivat ennen paljon suurempia, vaikka hoitajia ei ollut juurikaan suhteessa sen enempää. On sitä stressiä siis ollut ennenkin!

Kuolemasta ei koskaan tule rutiinia

Sairaanhoitajan ammatissa stressi on lähinnä korvien välissä: tämä pitää ehtiä tehdä tai muistaa kirjata, tämä lääke on annosteltava erityisen tarkasti. Iso osa työajastani menee hallinnollisiin tai lääkinnällisiin toimenpiteisiin, enkä aina ehdi antaa potilaille yksilöllistä huomiota sillä tavalla kuin toivoisin. Monet potilaat antavat kuitenkin myönteistä palautetta, kun heidät kotiutetaan. Kun potilas kokee saaneensa hyvää hoitoa, olen onnistunut työssäni.

Kun potilas kokee saaneensa hyvää hoitoa, olen onnistunut työssäni.

Pietarsaaressa ja ympäröivissä kunnissa on palliatiivisia potilaita, joilla on lupa tulla suoraan osastolle. Useimmat osastolla hoidettavat potilaat ovat iäkkäitä ihmisiä, jotka ovat saaneet infektion tai kaatuneet tapaturmaisesti. Jotkut painivat sosiaalisten ongelmien kanssa tai heillä on perussairauksia, jotka vaativat paljon hoitoa. Potilaat ovat osastolla keskimäärin seitsemän vuorokautta. Osa heistä palaa kotiin, toiset jatkavat intervallihoidon osastolle odottamaan paikkaa asumisyksikössä. Osalle potilaista tämä paikka on päätepysäkki.

En tuntenut edes nuorena suoranaista vastenmielisyyttä kuolemaa kohtaan, ja mitä useammin kohtaa kuolevan potilaan, sitä helpompaa on kohdata surevat omaiset. Mielestäni hoitajan ei tarvitse varoa liikuttumista ja myötätunnon osoittamista, vaikka suru ei kosketakaan häntä henkilökohtaisesti. Olemmehan kuitenkin kaikki ihmisiä.

Paikkani on täällä  

Kun työssäni on tapahtunut jotain erityistä, esimerkiksi nuoren tai itseni ikäisen henkilön kuolema, on hienoa, että asiasta on voinut jutella työtovereiden kanssa.

Hyvä työyhteisö on yksi niistä tekijöistä, jotka ovat saaneet minut jäämään osastolle töihin. Autamme toisiamme ja aina saa kysyä, jos jokin asia askarruttaa. Viime vuonna tiimimme sai työnohjausta, mikä oli mielestäni erittäin antoisaa. Tuntui hyvältä keskustella ulkopuolisen kanssa esimerkiksi henkilökohtaisista vahvuuksistamme ja siitä, miten voimme hyödyntää niitä vuorovaikutuksessa. 

Osastollamme työskennellään kolmessa vuorossa. Jotkut eivät halua tehdä yövuoroja lainkaan, mutta itse ottaisin mielelläni useampiakin yövuoroja. Minusta stressaavinta on työskennellä arkiaamuisin, vaikka järjestely sopiikin tällä hetkellä parhaiten perheellemme. Vuorotyöstä oli hyötyä erityisesti silloin, kun lapset olivat pieniä. Työnantajan joustavuuden ansiosta sain tehdä työtä iltaisin ja viikonloppuisin, joten lapset saivat olla kotona päivähoidon sijaan. Lapsille muodostuikin läheinen suhde isäänsä, joka töissä ollessani hoiti heitä.

Asun Luodossa ja työskentelen Pietarsaaressa, mikä toimii hyvin. Kokeilin viikon verran työskentelyä Pohjois-Ruotsissa, mutta tuntui vaikealta olla poissa kotoa. Pietarsaaressa on monta hienoa hoitoyksikköä, ja ne ovat sopivan pieniä, joten täällä oppii tuntemaan henkilöstöä myös muista yksiköistä. Johto suhtautuu myönteisesti osaamisen vahvistamiseen. Sain vastikään suoritettua 30 opintopisteen syventävät opinnot palliatiivisesta hoidosta.

Juuri nyt minulla ei ole suunnitelmia jatkokouluttautumisesta. Sairaanhoitajana saan olla hyödyksi ja tehdä hyvää. Vaikka joskus voivottelenkin kahvihuoneessa, en voisi kuvitella tekeväni mitään muuta.

Meitä on 8000 ammattilaista, joista jokaisella on oma tarinansa ja yhdessä olemme Pohjanmaan hyvinvointialue. Tämä artikkeli on osa kampanjaa, jossa kerromme ammattilaistemme urapoluista, heidän ajatuksistaan työn hyvistä puolista, haasteista ja hyvinvointialueesta työnantajana.