Siirry sisältöön
Yleinen

Uusi koronarokote käyttöön ensi viikolla Pohjanmaalla


Pohjanmaan hyvinvointialueen rokotuspisteillä otetaan ensi viikolla käyttöön uusi koronavirusrokote, Nuvaxovid. Nuvaxovid-rokotetta suositellaan henkilöille, joille ei jostain syystä voida antaa tai jotka eivät ole halunneet ottaa muiden valmistajien koronarokotteita.

Nuvaxovid-rokote voidaan antaa 18-vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille ensimmäiseksi tai toiseksi koronarokoteannokseksi. Rokotevalmistetta voidaan antaa myös henkilöille, jotka ovat aiemmin saaneet toisen valmistajan koronarokotteen. Valmisteen perusrokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Suositeltu annosväli on 6-12 viikkoa.

Tulevat rokotuspäivät ja ajanvaraus

Nuvaxovid-rokotetta annetaan määrättyinä rokotuspäivinä, joista tiedotetaan ennakkoon.

Ensi viikolla valmistetta annetaan useimmilla Pohjanmaan hyvinvointialueen rokotuspisteillä torstaina 17.3. Poikkeuksena ovat Maalahden ja Korsnäsin rokotuspisteet, joissa Nuvaxovid-rokotuspäivä järjestetään keskiviikkona 16.3.

Nuvaxovid-rokotukseen tulee varata aika etukäteen puhelimitse tai sähköisen ajanvarausjärjestelmän kautta. Mikäli oman asuinpaikkakunnan ajanvarausjärjestelmästä ei löydy Nuvaxovid-rokoteaikoja, voi ajan varata puhelimitse.