Siirry sisältöön

Väestönsuojat

Uudisrakentamisessa suojan rakentamisvelvollisuus määräytyy samalle tontille tai rakennuspaikalle tehtävien rakennusten yhteenlasketun kerrosalan mukaan. Väestönsuoja on …

Pelastuslain (379/2011) 12 §:n mukaan rakennuksessa olevat pelastuslain tai muissa säädöksissä vaaditut tai viranomaisten määräämät …

Väestönsuojaan suojaudutaan tyypillisesti vain poikkeusoloissa. Suojautuminen tulee kyseeseen alueilla, joilla on vaarana loukkaantua esimerkiksi pommitusten seurauksena. Väestönsuoja antaa suojan mm. radioaktiiviselta säteilyltä, myrkyllisiltä aineilta, rakennussortumilta ja asevaikutuksilta.

Väestönsuojan on mahdollistettava suojattavien riittävän pitkä oleskelu suojassa. Ennakolta on varauduttava siihen, että jatkuva suojassa oloaika on 2-3 vrk ja kokonaissuojautumisaika on 10-14 vrk. Suojassa on siedettävät, mutta ei välttämättä mitenkään mukavat olosuhteet.

Väestönsuojaa voidaan normaalioloissa käyttää muuhunkin rakennusluvan mukaiseen tarkoitukseen, esimerkiksi sosiaali- tai varastotilana. Se on kuitenkin voitava kunnostaa väestönsuojakäyttöön soveltuvaksi 72 tunnissa. Väestönsuojeluvälineet ja –laitteet on voitava ottaa käyttöön saman ajan kuluessa.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen alueella ei ole yleisiä väestönsuojia. Suojautuminen tapahtuu taloyhtiöiden, yritysten, laitosten ja muiden rakennusten väestönsuojiin. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu aina viranomaisen kehotuksesta. Pienemmissä taloyhtiöissä tai omakotitaloissa ei väestönsuojaa yleensä ole. Tällöin ensisijainen toimenpide on sisälle suojautuminen. Viranomaiset antavat tilanteessa väestölle ohjeet miten toimia. Väestön suojelemiseksi viranomaiset voivat myös evakuoida eli siirtää väestöä pois vaara-alueelta.

Jos onnettomuuden yhteydessä ilmaan on päässyt myrkyllistä kaasua, esimerkiksi kemikaalionnettomuuteen tai suureen tulipaloon liittyen, voi olla tarve suojautua sisälle. Viranomaiset voivat antaa kehotuksen siirtyä sisälle suojaan esimerkiksi väestöhälyttimellä annettavalla yleisellä vaaramerkillä tai vaaratiedotteella. Sisälle voi suojautua omaan asuntoon, työpaikalle, julkiseen tilaan, kouluun jne.

Vt. valmiuspäällikkö
Sakari Innanen
sakari.innanen(at)ovph.fi
040 688 5447